keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Tulipahan tehtyä!

Pääsiäinen vietetty, suklaakiintiö täynnä. Pääsiäiskarkkien tuoman sokerihumalan tai kevätauringon antaman energian ansiosta sain tyhjennettyä hieman "projektikoriani" ja siis tehtyä valmiiksi keskeneräisiä käsitöitä.

Virkattu pitsimatto


Tämän virkatun maton tein trikookuteesta Kauhavan Kangasaitan Juhannusruusu -maton ohjetta mukaillen. Alkuperäinen ohje löytyy täältä http://www.kangasaitta.fi/kangasaitta/web.nsf/pages/240E070089337443C22577AC006D4389/$file/Virkattu_matto_10062011.pdf 
Keskiympyrä on virkattu ohjeen mukaan, mutta halusin matosta vähemmän pitsisen, joten tein "reikiä" vain joka toiseen kerrokseen. Maton halkaisija on 130 cm ja kudetta meni pikkasen yli kolme kiloa.

Kokemattomana virkkaajana sain purkaa kerroksia lukemattomia kertoja, jotta matto asettui lattialle nätisti eikä kupruillut. Lopputulokseen olen ihan tyytyväinen, ottaen huomioon, että tämä on elämäni kolmas virkkaustyö (jos ei oteta laskuun ala-asteella metritolkulla virkattuja ketjusilmukkanauhoja).

Matto sai paikan peräkamaristamme, joka on minun ikuinen murheenkryyni. Huone toimii lähinnä säilytyspaikkana kaikelle sellaiselle, mikä halutaan pois silmistä ja mille ei ole muuta paikkaa.  Toivottavasti tämä matto sentään luo vähän kodikkuutta huoneeseen. Kuvassa osittain näkyvä korkea valkoinen kaappi sekä huutonetistä ostettu makkarajalkainen pöytä ovat kuitenkin yksiä lemppareitani koko kodissamme.



Keskeneräinen matto ankaran raadin testauksessa






Pidin tässä taannoin kotonani Me & I -vaatekutsut. Tilasin J:lle turkoosit haaremihousut, joihin ihastuin niin, että päätin tehdä samalla mallilla toiset. Mitään kaavoja mulla ei siis ollut tietenkään käytössä, kunhan leikkelin vaan riskillä mustasta trikoosta etu- ja takakappaleet, ja ompelin ne yhteen. Vyötärökaitale ja lahkeet jämäpalaresorista ja tähti vanhasta t-paidastani. Ikinä en ole ennen koneella aplikoinut, mutta tulipahan nyt sekin kokeiltua. :)

Tähtihousut

Ei näistä yhtä hienot tullut kuin Me & I:n housut ovat. Trikoo oli liian ohutta ja housut jotenkin lörpöttävät. Aplikaatiokin jotenkin kupruilee, mutta ei sitä käytössä niin huomaa, ei varsinkaan tässä menossa. :)


Housut vauhdissa!

Uudet ihkut kimaltavat virkkuukoukut Kärkkäiseltä. Löytö!

Ruttupipo apinatrikoosta, molemmille pojille samanlaiset. Tää kangas on musta aivan ihana, ja näitä trikoopipoja on niin mukava ja helppo ommella. :)


Pipa

IsoJee oli tätinsä kanssa maalannut söpön keraamisen pupusen.

Tämän kuvan myötä heipparallaa pääsiäiselle, ja vappurientoja odotellen!








keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Pääsiäisen sulkasatoa






Löydettiin esikoisen kanssa Tiimarista "tosi ihania karvoja"! Tarkotuksena oli askarrella pienokaisen kanssa virpomisoksia, mutta yllättäen Iso-Jee kyllästyi touhuun jo ensimmäisen oksan jälkeen. Äiti sai  sitten askarrella taas ihan yksinään. 

Oksakimppuja tein kaksi erilaista. Näillä värikkäillä siis virvottiin, ja toiseen oksakimppuun laitoin vain valkoisia höyheniä sekä pujottelin vielä helminauhaa ympäriinsä vähän kimallusta antamaan.  




















Munasia

 
Lisää munasia. Aika tuottelias ollut tämä meidän kananen.


 keittiö

Tuunauksia: 

Keittiön ruokaryhmän ostin viime kesänä kirpputorilta 80 eurolla. Nämä olivat karseat kellastuneet mäntykalusteet, jotka hiottiin ja maalattiin
Syöttötuolin saimme käytettynä. Alunperin koivunvärinen perusmallin syöttis sai pintaansa pirteän vihreänvärisen maalin.


Ohraruohoa


Pääsiäisherkkuja

En oo mikään Mariskooli -tyttö, mutta tämä oli niin herkullisen värinen, että oli pakko ostaa kun tässä taannoin sen sai Cittarista puoleenhintaan jotain leimoja tms. keräilemällä. Ja nämä karkit! Nää on niin söpöjä, ettei melkein raski syödäkään. Siis melkein. :)



Makoisaa pääsiäistä! :)

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Lastenhuoneen tunnelmaa


Lahja äidiltä

Näkymä lastenhuoneen ovelta
Onko eettisesti väärin kieltää lapselta kaikki rumat ja värikkäät, sisutukseen sopimattomat lelut? No, ei vaiteskaan! Lasten lelujen värikirjo vaan satuttaa pahasti mun esteettistä silmää, ja veikkaampa, että en ole ainut. Mutta minkäs teet. Tässä vaiheessa, kun lapset ovat niin pieniä, lelusotkun estäminen on kuin tuulimyllyä vastaan tappelis, joten olen psyykannut itselleni myönteisen ja sallivan asenteen. Tämä on myös lasten koti, ja kotona saa leikkiä. Jep. Siitä huolimatta myönnettäköön, että kyllä ne siellä täällä lojuvat lelut joskus vetää pipon kireelle. 

Jotenkin on kamalan vaikea löytää lasten leluille hyviä, kauniita ja käytännöllisiä säilytysratkaisuja. Ois ihanaa, jos lelut sais nätisti piiloon, mutta samalla niiden pitäisi olla helposti lasten otettavissa. (Ja palautettavissa paikoilleen, pliis.)
Autokokoelmaa




Virkattu kori leluille.

Kahvallisen korin virkkasin trikookuteista Kauhavan kangasaitan ison korin ohjeen mukaan.  http://www.kangasaitta.fi/kangasaitta/web.nsf/pages/554CB3FA0FB82459C22577F30029F13A/$file/Kahvallinen%20kori.pdf
Suunnitelmissa ois virkata vielä ainakin yksi kori lisää, nimittäin käytössä kori on osottautunut hyväksi, ja lisäksi vetää sisäänsä uskomattoman määrän tavaraa!

Leluarkku Ikeasta ja tarrakirjaimet Kodin 1:stä



Mahtavaa, kun oma lapsi leikkii samalla lelulla, jolla itse on pienenä leikkinyt. Kuvassa Brion junarata, joka näköjään kestää äidiltä pojille.


Yli kaksimetrinen pehmokäärme "Lerppu".   
"Nappu" tomerana 

"Lerpun" ompelin J:lle pari vuotta sitten joululahjaksi. Pienen miehen ilme oli näkemisen arvoinen, kun parimetrinen pehmokäärme kuoriutui paketista. :) Käytin mm. Tilda-kankaita ja sisäänsä Lerppu sai vanua vanhoista tyynyistä. Kieli huopaa, silmät fleeceä. Lerppu on ollut niin kovalla käytöllä, että vanut on painunu läjään. Täytyy varmaan vähän purkaa taas tyynyjä...

Löysin Ompelun Ihanuus -verkkokaupasta aivan ihania kankaita! Kuten kuvasta näkyy, pikkasern villiinnyin näistä tähtikankaista. Tarkoituksena ois tehdä Iso-Jeen sänkyyn tilkkupeitto, ja lastenhuoneeseen viirinauha. Polttelis jo päästä kiihdyttelemään ompelukoneella, vaan taitaa ainaki ens viikkoon alotus siirtyä. Toivottavasti tuotokset ovat sen verran hyviä, että kehtaan niitä sitten täällä esitellä. :) 


Silmissä näkyy tähtiä!

Aurinkoista pääsiäisviikon jatkoa!