torstai 14. maaliskuuta 2013

Paitatehtailua



Innostuin pitkästä aikaa ompelemaan pojille vaatteita. 
Jotenkin tämä lime nyt sai mut taas vauhtiin. 
Muutenkin tykkään käyttää pojilla aika paljon vihreitä vaatteita. 
Kai sekin seurausta tietynlaisen sinisen yliannostuksesta. 

Kaavat: Ottobre kevät 1/2013.

Tähtipaita on malliltaan "Snap Button". 
Neppareiden sijaan käytin kuitenkin ihan tavallisia nappeja. 




Peruspaita oli aika niukkalinjanen. 
Just  sopiva meidän Rimppakinttu-Ruipeloiselle esikoiselle, 
mutta passas kyllä vankkarakenteisemmalle Pikku-E:lle myös... 
Tosin koko on 110cm ja E:llä ikää 1,5v. :D






Sekä trikoita, että ompeluintoa vielä riittää, 
joten ei pääse vielä ompelukone pölyttymään!


keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Jakkaran uusi elämä




Mun ystävällä oli tämmönen hyvin palvellut, maalin tahrima remonttijakkara. 
Kummastelevia katseita sain osakseni, kun minusta tämä oli ihana! 
Näin sieluni silmin miltä tämä näyttäisi uudessa maalissa. 
Niimpä jakkara muutti meille.

Hion ja maalasin. 
...Ja vielä vähän tuunasin.




Tähtitarraan piirsin tussilla numeron 5.

Hahmottelin numeron ensin paperille ja leikkasin sen osat irti. 
Sitten piirsin numeron ääriviivoja pitkin tarraan.
Alunperin oli ajatuksena värittää vitonen kokonaan valkoiseksi. 
Kun olin piirtänyt ulkoreunaa pitkin ääriviivat, ja irrottelin mallia, oli maali levahtanutkin niin nätisti, että jätin sen näin. 






Eikös tullutkin aika kiva?


 Pikkupöytä ja  valkoinen tuoli ostettu jokin aika sitten vanhan tavaran liikkeestä.


Jakkaran siniharmaata maalia mulla oli jo valmiina. Se, mihin tarkotukseen sitä on alunperin hankittu, selviää piakkoin. ;) 
Myös lisää kuvia lastenhuoneesta tulossa, jahka projekteja saadaan päätökseen. 

Nyt lumitöihin, 

MOI!

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Henkarituunaus


Esikoinen halusi aamulla askarrella jotakin. Niimpä toteutettiin jo pitkään mielessä ollut tuunausidea, eli koristeltiin lasten henkareita. 


Siniset henkarit oon joskus kauan sitten ostanu Citymarketista ja valkoiset Clas Ohlsonilta. 
Hamsteri kun luonteeltani olen, mulla löyty kaikki tuunaustarvikkeet kotoa. 
Näitä kuvioita oon joskus ostanu Tiimarin alekorista ajatuksella, että "näitä vois joskus johonkin käyttää"... Pääsivätpä viimein laatikon uumenista. 



 







Lapset on niin ihanan täysillä mukana askarteluhommassa! Itellä sormet syyhys, mutta pakko oli malttaa antaa lasten ite liimailla kuvioita. Arvatkaapa, oliko vaikeeta olla oikasematta tuota väärinpäin olevaa omenaa. Mutta tämä on pienen taiteilijan näkemys, ja maltoin mieleni.

Nämä isot napit on myös Tiimarista.
"Ompa kauniit värit!" J tykkäs eniten juuri näistä väreistä.  Ja pinkki oli kuulemma "äidin värinen", kuinkas muuten. :)




Pari postausta aiemmin mainitsin ostaneeni sisustustähtitarroja.
 Pari pienintä niistä pääsi nyt esille.







Tämmönen norsutarrakin löytyi. :) Ei oo tosin mitään muistikuvaa, mistä tää on tullu.


Kannatti sitä kuitenkin vähän maistaa. :)

 

Meillä on ollut tosi Lazy Sunday. Molemmilla pojilla on korvatulehdus, ja tämä äiti on pikkasen väsyny valvotuista öistä.
Rentoa sunnuntaita, voikaa hyvin! :)