perjantai 28. kesäkuuta 2013

Raparperiherkkuja

Vihdoinkin LOMA!!! Ja se tulee todellakin tarpeeseen. :) 
 
Juhannusta vietettiin sekä kotona, että appivanhempien mökillä. Kahvipöytään kasattiin superhelppo ja nopea

MARENKINEN RAPARPERIKAKKU

2 kpl valmista marenkikakkupohjaa.
Purkki vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
ripaus sokeria
muutama raparperinvarsi (mulla oli 5 keskikokoista)

Kuori ja pilko raparperit, kiehauta ne vedessä jossa on pikkusen sokeria. En halunnut tappaa raparperin ihanaa kirpeyttä, joten laitoin sokeria pari teelusikallista. Raparpereja pehmitin vain vähän, etteivät mene ihan soseeksi. 
Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi. 
Sitten vaan kasataan marengista, vaahdosta ja raparpereista läjän näköinen, rento kakku. :) 





Voin kertoo, että anopin kanssa kahdestaan vedeltiin yli puolet kakusta. Hyvää siis oli!


Raparperia riittää, ja pakaste on tyhjennettävä uutta marjasatoa varten, joten niistä keittyi

MANSIKKA-RAPARPERIMEHU

Ohjetta ei oikein ollut, mutta laitoin 

noin kilon raparperia, 3 dl pakastemansikoita, 1 sitruunan mehun ja sokeria. 

Nämä ainekset keitin vajaa puoli tuntia kolmessa litrassa vettä. Tuli aika tymäkän makusta, kun oli niin pieni kattila, johon ei vettä enempää mahtunut. Eipä toisaalta tarvinnut pullotellakaan mehua litra tolkulla. Hyvää oli tämäkin, kun lisäsi puolet vettä. Ihanan raikas kesäjuoma! 





Tätä taidetaankin keitellä lisää pikkuisten syntymäpäiville, jotka kolkuttelevat jo ovella! 



perjantai 21. kesäkuuta 2013

Juhannusväritys

Keskikesän juhlan kunniaksi saavat värit loistaa meidän olohuoneessa. 



Olkkarin lasikantinen pöytä sai liinakseen juuri lasin peittävän Tiimarin räsymaton. 





Jyskin alekorista löytyi sohvan päälle kesäinen peite.





Pöydällä olevat lasipullot ovat aarre. Isäni löysi ne joskus 70-luvulla vanhempieni vuokra-asunnon vintiltä. Ne ovat kulkeneet äitini  matkassa vuosikymmenet, ja nyt ne ovat täällä minulla. 


Pullot säilyvät mummun ja papan vanhassa sienikorissa. 





Kori sai tässä taannoin pintaansa päivitystä.







Meidän juhannus starttaa kunnolla vasta huomenna, kun auton keula kohti mökkiä. Siispä,

oikein ihanaa
 juhannusta 
teille rakkaat lukijat!!!

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Virkattu Aura -matto

Ihanaa, olen saanut muutamia uusia lukijoita! 
Lämpimästi tervetuloa!





Virkkasin ontelokuteesta tällaisen maton keittiöön. 
(Ohje täältä
Maton halkaisija on 150 cm ja kudetta meni melkein 4,5  kiloa. 
En tiedä miten tästä tuli isompi kuin ohjeessa, vaikka kerrankin sellaista noudatin... No hups.



Tämä Aura -matto ei ole malliltaa ihan niin "röyhelöinen", 
kuin aiemmin tekemäni Juhannusruusu -matto.  
Tykkään!