sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Koukussa ja puikoissa

Mulle on napsahtanut päälle ihan järjetön lankahulluus! Kaikki ihanat paksut, pörheät ja suloisesti lämmittävät neuleet houkuttelevat nyt, kun ulkona sataa ja on niin kylmä.



Kori langoille on virkattu trikookuteesta Kauhavan Kangasaitan ohjeella.

Ystäväni vastasyntyneelle neuloin tällaiset pikkuruiset töppöset.




Lanka on Drops Alpacaa, aivan ihanan pehmoista ja kutittamatonta. Ohje sukkiin on myös Drops Designin sivuilta, klik. Siellä on muuten ihan mieletön määrä toinen toistaan ihanampia neulonta- ja virkkausohjeita, kannattaa tutustua. Dropsin langathan ei ihan markettikamaa ole, mutta esim. Kärkkäisellä niitä ainakin myydään. 

Mukavaa syksyä teille, kyllä se aurinkokin vielä paistaa. 
Siihen saakka voi paistatella kynttilän valossa. :)






sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Syksyn Top 5

Kesä alkaa olla ohi, ja " hytkyn " (siis syksyn) tuntua on jo ilmassa. Meillä syksystä nautitaan täysin rinnoin. Mikäs sen mukavampaa, kuin ulkoilla raittiissa ilmassa, ja illan pimetessä käpertyä sohvan nurkkaan neulomaan. :)

Tässä meidän syksyn Top 5.


1. Rapakkohyppely

2. Pihlajanmarjojen litsauttelu
3. Värit
4. Marjat


Ja viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä:


5. UUSI KOTI!!!



Ihanaa, että viimeinkin löytyi se The Koti. 
Noin kuukauden päästä pääsemme muuttamaan, en malta odottaa!


Ihanaa syksyä teille kaikille! :)









sunnuntai 12. elokuuta 2012

Ihan kivasta ihQksi

Meillä on jo parisen vuotta lojunut tällainen Ikean seinäpussukka-hässäkkä vintillä käyttämättömänä.



Monesti olen sitä sovitellut seinällä. Jostain syystä se ei ole sinne kuitenkaan päätynyt, ennen kuin nyt. Ja nytkin vasta pienen tuunauksen jälkeen.  





Tekstit tulostin silityskuva-arkille, ja silitin pussukoihin. Helppoa ja nopeaa. Siis periaatteessa. 
Minä sain tähänkin pitkän tovin tuhrattua. Ensin pähkäilin fonttia, ja sitten kun tulostuksen aika koitti, niin en millään löytänyt tulostimen asetuksista nappia, mistä saan tulostuksen peilikuvana. 
Loppujen lopuksi näppärä Canonin tulostimeni oli jo hoitanut asian ihan itsekseen. Ei tarvinnut kuin paperin asetuksista valita "siirtokuvapaperi". Helppoa ja nopeaa siis, ehkä ensi kerralla! :)






Eteinen



Kalenterinikin sai uuden ilmeen. Ostin Tiimarista tällaisen ihan peruskalenterin. 
Ja joo, vaikka tähdet ovatkin kivoja, niin mun mielestä tää oli liian tylsä.


Ennen





Jälkeen


Kansi

Takakansi



Asiasta toiseen. 
Löysin pojille Stockmannin alennusmyynnistä -40%:lla ihanat Ticket to Heavenin takit. Meillä ei tätä vaatemerkkiä ole ennen käytössä ollutkaan, mutta olen kuullut paljon hyvää. Aika kalliita vaatteita ovat, toivottavasti ovat hintansa väärti. Mitä mieltä olette?
Toistaiseksi tarkenee ilman toppahousuja, mutta ilmat viilenee... Oiskohan tästä merkistä pojille hyvät talvihaalarit? 
 
 
 
 
Vielä, aurinkoisin kesäLOMAterveisin
 
-K-