sunnuntai 25. elokuuta 2013

Home Made Pesto

Syksyinen sadonkorjuu on täydessä vauhdissa. Pakastin on täytetty marjoilla ja  marjamehuilla.  Niistä sitten ammennetaan terveyttä pitkin talvea.

Terveysasiat tässä mielessä onkin pyörinyt, ja siitä syystä bloginikin on ollut vahän hiljainen. Keskiviikkona pääsen kuitenkin viimein lääkärille, joten jospa siitä alkaisi asiat selkiytymään. :)




Anyway! Keväällä istutetuista basilikan siemenistä sain hienon sadon. Niistä tein lempiherkkuani, pestoa. Tässä ohje:


PESTO
 
 (n. 2,5 dl)

50 g basilikaa (eli 1-2 nippua)
1 dl pinjansiemeniä
muutama valkosipulinkynsi
50-100 g parmesanjuustoraastetta
0,5-1 dl oliiviöljyä
suolaa

Huuhtele basilikat, ja laita ne tehosekoittimeen pinjansimenten, pilkotun valkosipulin, ja parmesanin kanssa. Hurauta tasaiseksi soseeksi lisäillen samalla öljyä, kunnes koostumus on sopiva. 
Mausta suolalla.


Pakastin peston jääpalarasioihin, joista saa sitten näppärästi sopivia annoksia. 
Oli kyllä niin paljon parempaa, kuin kaupan pesto!

Huomenna pikku-E:ltä putkitetaan korvat, joten jospa viimein katkeaisi pienenkin sairastelu. Ollaanhan tässä jo kolme antibioottikuuria syöty pelkästään tähän viimeisimpään korvatulehdukseen. Raukka pikkuinen. <3 

Myös Hauki -ystävämme on ollut hieman flunssainen, 
mutta on jo toipumaan päin loistavan hoidon ansioista! :D



Sisustusrintamalla alkaa pari juttua valmistua, joten pirteimmissä merkessä palataan niihin toivon mukaan pian! :)

Voikaa hyvin! <3 

-K


keskiviikko 7. elokuuta 2013

Puusohva keittiöön

Ensinnäkin KIITOS edelliseen postaukseen vastanneille! Oli ihana tietää, etteivät juttuni katoakaan bittiavaruuteen, vaan saavuttavat jokusen lukijankin! :)

Täällä on vietetty pitkästä aikaa siivouspäivää. Kaikki on kesän jäljiltä sisällä ihan vinksin vonksin, joten tänään oli jo aika tarttua toimeen. Nyt on koti puhdas, ja mielenrauha saavutettu.

Meillä on keittiössä vanha tuunattu neljänhengen ruokaryhmä, joka käy auttamatta liian pieneksi aina kun saamme vieraita. Lottovoittoa ei kuitenkaan (vielä) ole tullut joten isompi pöytä on vain haave. Siivoamisen tuskassa päässä sitten välähti, ja niin saivat huonekalut kyytiä!


Lisää istumatilaa pöydän ympärille saatiin, kun yläkerran aulassa ollut Annan sänky siirtyi keittiöön, ja ruokapöytä pyörähti poikittain. Annan sänky on siis pikkuiselle Annalle kuulunut sängyksi levitettävä puusohva, johon minä 164 senttisenä mahdun nippa nappa suorana nukkumaan. Sohvan kansi laitettiin nyt paikalleen, ja kannen alle kätkeytyy mukavasti säilytystilaa.


 (Surkea kuva kun en osannut ikkunaa vasten kuvata.)

Annan sängyn tilalle vaihtui J:n huoneesta päästä vedettävä sänky, 
ja nyt seuraa paras osuus!
Anopin ja appiukon mökillä on ollut ikivanhat valkoiset (luultavasti) armeijan rautasängyt, (kuvia niistä jahka saadaan roudattua meille) joista saadaan pojille sängyt!!! Yläkerrassa meillä on molemmille pojille makuuhuoneet, mutta toisesta tehdään nyt nukkumishuone ja toisesta leikkihuone! 

Alunperin oli ajatuksena, että molemmille omat huoneet, mutta veljeksista (2 ja 4v) on tullut VIHDOIN ystävät, ja haluavat nukkua samassa huoneessa. Sopii hyvin minulle, ja ehkäpä mörötkin pysyvät loitolla, kun on veli vieressä! <3

Nukutaanko teillä samassa vai eri huoneissa? 
Miten samassa huoneessa nukkuminen onnistuu, jos toinen on päässyt NukkuMattia karkuun?

P.S. Jee, nyt alkaa lastenhuoneiden sisustaminen!

lauantai 3. elokuuta 2013

Help me, please!



Kuvasta huolimatta ongelma ei liity mansikoihin, vaan bloggeriin. :D

Olen saanut parilta taholta tietoa, että mun postaukset eivät päivity lukuluetteloihin!
Aloin itsekin ihmetellä vähän, kun huomasin yhden blogin sivustalla suosikkiblogien listalla blogini viimeisimmän päivityksen olevan pari kuukautta vanha! WHAT?

Oon tässä penkonut asetuksiani ja yrittänyt selvittää mistä ongelma johtuu, mutta en osaa sitä korjata. Harmittaa vietävästi, ja vähän hillitsee jo bloggausintoakin...

Joten auttakaa urpoa! Help me, please! 
Päivittyykö blogi teidän lukulistoille? 
Jos ei, niin osaakohan joku kertoa miten korjata asia?