sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Lipasto





Sain äiditäni vanhan lipaston, joka on alunperin maanmittauskonttorin arkistosta. Massiivinen, umpipuinen,  kahdenkymmenen laatikon lipasto. En tiedä minkä värinen tämä on alunperin ollut, mutta nyt siinä oli vaalean kellertävä sävy. Yksi kesän projekteista olikin lipaston hiominen ja maalaaminen. Ei mikään ihan nopein juttu, eikä taaskaan mennyt kuin Strömsössä.





Hioin entisen maalin pois lähes puupinnalle. Kun urakka oli valmis, laatikot ja lipasto olivat tietysti hiontapölyssä, joten ajattelin tehokkasti ja nopeasti putsata pölyt puutarhaletkulla pois. VIRHE!!! 



Siitähän tämä vanha puukaluste riehaantui täysin, ja alkoi puskea keltaista nestettä pintaan. Pohjamaalasin Otexin tartuntapohjamaalilla, jonka periaatteessa pitäisi kyllä lopettaaä puun hikoilut. Tähän uskoen ja luottaen maalasin kalustemaalilla pari kerrosta,mutta keltainen edelleen puski läpi, kuten yllä olevasta kuvasta näkee. 

Otin viimein puhelun Tikkurilan maalilinjalle (kyllä, oikeasti!), ja sieltä sain hätääni neuvon laittaa pikimiten Otexia päälle. Sen tein, ja lopulta keltainen pysyi poissa. Sitten piti vielä pari kerrosta suihkia (onneksi oli maaliruisku!) kalustemaalia päälle.


Murut apuna

Lopputulos on kuitenkin hyvä, ja maalin sävykin onnistui. :) Laitoin toistaiseksi vielä vanhat vetimet paikalleen, mutta etsinnässä on nyt jotkut uudet, vähän vähemmän kiiltävät, esim sinkkiset. 



Lipasto tulee työhuoneeseen, joka on nyt saanut täysin uuden ilmeen. Siitä seuraavaksi! 

Tunnelmallista, sateista sunnuntaita teille!

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

MUKANA POP-BLOGIT YHTEISÖSSÄ


POP -BLOGIT = SISUSTUS - JA LIFESTYLEBLOGIT POHJOIS-POHJANMAA



Ookko nääki Oulusta? 
Tai tästä läheltä? 
Ja bloggaat?

- Niin mekin!

Tiesitkö, että meillä on Facebook -yhteisö, johon linkittyy kaikkien POP-Blogien uusimmat postaukset.  
Käy kurkkaamassa, klik.
  

Joukossamme on bloggaajia moneen lähtöön, ihania kaikki!



Järjestämme tapaamisia, ja yhteisöstä saa vinkkejä ja apua mm. bloggaamiseen ja valokuvaamiseen.




Jos haluat mukaan, ota yhteyttä ylläpitoon 
popblogit@gmail.com 
Kerro lyhyesti,  millaista blogia kirjoitat ja linkitä blogiosoitteesi.

 Samanhenkisessä porukassa on kivaa! :)

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Syksy - Masentaako vai innostaako?

Mitä fiiliksiä teissä saa syksy aikaan? Innostutteko ruskasta, hehkuvista väreistä, ja tulevasta talvesta? Vai vetääkö kesän loppuminen, kylmyys, sateet ja pimeys mielen matalaksi? 

Mä kuulun niihin, jotka syksyisin fiilistelevät pimeyttä ja hmm, armotonta karuutta. Sitä, kun tuuli riuhtoo lehdet oksista ja kasvit painautuvat hädissään maata vasten. 

Tämä luopuminen kesästä vaatii vähän surutyötä, mutta kuulaiden syyspäivien aurinko haaleasti lohduttaa.



Syksy on kuitenkin enemmän kuin tervetullut. Kesällä mä oon niin levoton, jotenkin rauhaton. Kesä on niin lyhyt, että siitä on aina otettava kaikki irti, joka hetkestä, vaikka hampaat irvessä. Vaikka ei jaksais. 
Syksy rauhoittaa. Saa olla, ei tarvii kuoputtaa kukkapenkkiä tai muutenkaan tehdä niin kauheesti. Eipä silti, juuri on yksi remonttiprojekti viety lähes päätökseen, ja monta uutta hommaa mielenpäällä. ;) Tää pimeys tekee kuitenkin mun rauhattomalle mielelle hyvää. 

En mä silti tuosta sateesta tykkää, paitsi juuri tällaisina hetkinä, kun leivinuunissa lämmittää hiillos, ja varpaissa kirjavat villasukat. Sohva on kuin syli, ja käsissä pehmeä neule. TV:ssä kivoja uusia sarjoja, kynttilöitä kuluu.


Ja yks juttu vielä:  Kohta on joulu!

Kuulaita syyspäiviä teille! Kivaa kun jaksatte pysyä mukana! <3