tiistai 21. huhtikuuta 2015

Laminaatin maalaus, päivä 1

No niin, nyt se on aloitettu. Paluuta ei enää ole.

Ai mitä täällä oikein tapahtuu??? Ihan pikku pikku remonttia vaan... Yläkerran makuuhuoneen laminaatti on saanut päälle Otexin, eli projekti yläkerran laminaattien maalaus on aloitettu.




Todellisuudessa remontti on riistäytynyt käsistä. Alunperin tarkoitus oli vähän uudistaa lasten nukkumahuonetta. Vanhat tapetit pois ja seiniin uutta pintaa maalilla ja tapetilla. Huone siis tyhjennettiin ja ja... yksi ajatus johti toiseen. 
 
Ja sitten päätin uskaltaa. Vuoden olen tätä miettinyt ja seuraillut bloggareiden kokemuksia. Ihastellut vaaleita lattioita ja toivonut, että oispa meilläkin tuollaista. Ei siis ihan mikään päähänpisto.

Aamulla marssin päättäväisyyttä uhkuen maalikauppaan, josta marssin ulos leuka rinnassa ja katse kohti maata. "Ei kannata, ei tule onnistumaan", oli tuomio. Muutama muukin järjen ääni on toppuutellut.

 Menin kotiin selasin taas blogeja. Äiskältä tuli sitten hullutukselle peukku, joten kurvasin takaisin (eri) maalikauppaan. Siellä en kysellyt, vaan ostin otexit. Kotiin päästyäni pesin lattian maalipesulla ja maalasin ne lattiaan. 

Kuivumista odotellessa. 

...Ja katkua tuuletellessa, hyh.



Nyt kaikki sormet ja varpaat pystyyn ja toivokaa, että tää onnistuu! Meni syteen tai saveen, tuun kertomaan miten kävi. :) 

Tässä kuva vielä ENNEN maalausta


tiistai 14. huhtikuuta 2015

Bake My Day


Onko teidän työpaikoilla tapana tuoda "ylityöpullaa"? :) 
Rahakas viikonloppuyön ylityö vaati pätevät YT-pullat työkavereita ilahduttamaan.



Ohje on sama vanha tuttu, 
hyväksi havaittu, 
kehuja niittänyt ja siten 
luottoreseptin tittelin ansainnut. 





Tällä kertaa pellillinen piirakkaa taipui vuokiin ja 
kuorrutus laitettiin pursottimen läpi. 
Muffinssivuoat työpaikan väreihin soinnutettuina, 
tietysti. :)

Tänään muuten polkaistiin hyvään vauhtiin lastenhuoneen remontti. Tapettia irtoo ja huomenna toivottavasti saadaan jo uutta väriä seinään. Jihuu!!

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Uutta olohuoneeseen









Nyt kun pimeä aika alkaa jo väistyä, on meilläkin olohuoneessa valot! Talvi ollaankin oltu aika tunnelmallisessa valaistuksessa, sillä entinen IKEA:n lamppu on koko pimeän talven toimittanut pelkästän koristeen virkaa. 

Kodin1:stä ostin kanta-asiakaspäivillä -40% kupongilla olkkariin uuden lampun. Taisin viedä aivan viimeisen sillä verkkokaupassa ei tuotetta enää ole, ja tämäkin irroiteltiin myymälän katosta.




Meille lamppu sopii hyvin. Vähän tulee jotenkin saaristolaismeininki, vaikkei sitä kyllä olla olohuoneeseen tavoiteltu. 
Mutta sama se, tykkään silti. :)


Ulkona tupruttaa lunta, mutta mielessä on jo kevät!  



Aurinkoa teidän päivään!