keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Pääsiäisen sulkasatoa






Löydettiin esikoisen kanssa Tiimarista "tosi ihania karvoja"! Tarkotuksena oli askarrella pienokaisen kanssa virpomisoksia, mutta yllättäen Iso-Jee kyllästyi touhuun jo ensimmäisen oksan jälkeen. Äiti sai  sitten askarrella taas ihan yksinään. 

Oksakimppuja tein kaksi erilaista. Näillä värikkäillä siis virvottiin, ja toiseen oksakimppuun laitoin vain valkoisia höyheniä sekä pujottelin vielä helminauhaa ympäriinsä vähän kimallusta antamaan.  




















Munasia

 
Lisää munasia. Aika tuottelias ollut tämä meidän kananen.


 keittiö

Tuunauksia: 

Keittiön ruokaryhmän ostin viime kesänä kirpputorilta 80 eurolla. Nämä olivat karseat kellastuneet mäntykalusteet, jotka hiottiin ja maalattiin
Syöttötuolin saimme käytettynä. Alunperin koivunvärinen perusmallin syöttis sai pintaansa pirteän vihreänvärisen maalin.


Ohraruohoa


Pääsiäisherkkuja

En oo mikään Mariskooli -tyttö, mutta tämä oli niin herkullisen värinen, että oli pakko ostaa kun tässä taannoin sen sai Cittarista puoleenhintaan jotain leimoja tms. keräilemällä. Ja nämä karkit! Nää on niin söpöjä, ettei melkein raski syödäkään. Siis melkein. :)



Makoisaa pääsiäistä! :)

16 kommenttia:

  1. Tutun näköistä helminauhaa :) Tuo vaaleanpunainen mariskooli on kyllä niin syötävän hyvännäköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, helminauha löysi heti käyttöä, ja käyttöä löytyy viikonloppuna myös Fresita -pullolle! :D

      Poista
  2. Olen blogi-seikkailulla ja löysin tieni blogiisi - täällä onkin ihanaa tunnelmaa ♥
    Mukavaa pääsiäisen aikaa sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Kurkkasin blogiasi ja ihastuin heti!

      Poista
  3. Ihana blogi! NAM!! <3

    VastaaPoista
  4. Taas löytyi uusi ihana blogi kauniiden kuvien kera!

    ...(\(\..♥../)/)

    ..( '.')....('.' )

    o(_")").(“(“_)o

    ”˜˜”*°•. ˜”*°••°ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ!!!

    Hanne

    VastaaPoista
  5. Ihania pääsiäistunnelmakuvia!
    Hyvää pääsiäistä sinulle!
    -k-

    VastaaPoista
  6. Pitihän sitä heti tulla vierailemaan :) tutulta näyttää blogi, aiemminkin täällä käynyt ihastelemassa. Nyt liityin ehdottomasti lukijaksikin :) Heti bongasin bannerista ainakin yhden tutun jutun <3

    Ihanaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  7. Ihanaa pääsiäistunnelmaa <3 Mulla on kanssa mariskoolissa noita samoja suklaaraemunia, ne on kyllä tosi kauniita (ja herkkuja).

    Mun blogissa on sulle tunnustus <3

    Mukavaa viikkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kiitos tunnustuksesta!!! Ja kaunis blogi -tunnustuksen sinäkin olet todella ansainnut! :)

      Poista
  8. Liityin juuri lukijaksesi. Ihana päästä blogisi matkaan heti näin alkumetreillä. Meidän koti lähtee kanssa ensi viikolla myyntiin (kerrostalossa asumme tällä hetkellä) ja unelmien puutalovanhus kiikarissa. Elämme jännittäviä aikoja :) Itse ajattelin kanssa aloitella blogia, odotan sitä seuraavaa kotia, mutta nyt heräsi jälleen into aloittaa se jo nyt..

    Inspiroivaa ja kaunista "talomatkaa" sinulle sekä muille bloggareille!

    VastaaPoista
  9. Tervetuloa lukijakseni! Minäkin haaveilen vanhasta puutalosta, jota remontoida ja kunnostaa, mutta mieheni ja minä taidamme kuitenkin olla liian laiskoja sellaiseen. :)

    Onnea kodinetsintään! :) Ja laitahan vaan blogi pystyyn!

    VastaaPoista