tiistai 23. joulukuuta 2014

Joulumaa

Olohuoneen lasipöydän laatikkoon rakennettiin lasten kanssa perinteeksi muodostunut joulumaa. 
Uusina asukkaina nämä suloiset peurat.

Meillä aloitellaan joulun juhlinta jo tänään. 
Mikäli en blogin pariin ennen aattoa ehdi, toivotankin teille rakkaat lukijat, näiden kuvien myötä oikein 

IHANAA JA LÄMMINHENKISTÄ 
JOULUA!










lauantai 20. joulukuuta 2014

lauantai 6. joulukuuta 2014

Joulusukkakalenteri

Onnea Suomi!

Viimevuotinen joulukalenteri ilahduttaa tänäkin vuonna.
Heinäseivästikkaiden poikkipuilla roikkuu 24 sukkaa, joihin tonttu tuo yöllä yllätyksen. 









Kalenteri on sama, mutta tikkaat sen sijaan kokeneet hieman päivitystä. Hetken mielijohteesta vetäisin pintaan Osmo Colorin Ebenpuun sävyä. 
Ihana sävy, niin jotenkin lempeä musta ja kauniisti päästää puunsyyt läpi.

Eikä mikään ole ihanampaa kuin pilke lasten silmissä.
 Mitähän tonttu on tänään tuonut?


keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Palmikkosukat


Mä oon aina ihastellut palmikoita, mutten koskaan uskonut, 
että itse osaisin tehdä sellaisia.
 Ei se ollutkaan niin vaikeaa kuin kuvittelin! 

Taas yksi mentaalieste ylitetty!




Ja heti uutta puikolle!

maanantai 1. joulukuuta 2014

InCy WiNcY sPiDeR...

...climbed up the water spout...






Keltainen velour inspiroi ompelemaan J:lle hupparin. Taskussa lymyää kuitenkin yllätys! 

...tai sitten ei. Tarkoituksena oli laittaa hämppi kuminauhaan ja piilottaa taskuun, jossa sen kotipesä pilkottaa. Sieltä sen olisi voinut aina välillä ottaa kätöseen ja pelotella vaikkapa kerhotätejä.
Hämppi oli kuitenkin lasten mielesrä niin pelottava, että se joutui etsimään uuden kodin lipaston laatikosta. :)


Hupun vuoressa mustavalkoisen tähtitrikoon jämät. Hupparin kaava Ottobre kevät 1/2014. Malli Happy Trio huppari koossa 116.

Ihanaa alkanutta joulukuuta! Meilläkin värit vaihtuu hiljalleen jouluisiin sävyihin. Huomenna leivotaan pipareita. KIVAA! :)

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

DIY yöpöydät kuormalavoista

Hei, ihanaa! Mä huomasin, että olen saanut muutaman uuden lukijan!
 Lämpimästi tervetuloa seuraamaan blogiani!

En olekaan muistanut esitellä teille vielä näitä uusia yöpöytiä!
 Makuuhuoneen remontin yhteydessä vanhat maalaisromanttisuuden huipentumat lähtivät kiertoon, joten uudet yöpöydät oli saatava. Mutta millaiset? En oikein vielä osannut päättää, joten  maalin hinnalla tein tämän väliaikasiratkaisun. Kuormalavat muuttuivat taas edukseen, ja niistä kasatut pöydät saavat mennä nyt toistaiseksi.


Oikeastaan käytösssä nämä ovatkin olleet aika hyvät. 
Lavojen väliin saa laitettu kirjat, ja muutenkin tykkään tästä rosoisesta tyylistä .



Tarjottimet tilasin H&M:ltä. Nyt eivät puhelimet lipsahtele pöydän raoista lattialla. 
Haaparannan Rustasta löytyivät kimaltevat pallovalot.


 


Nyt nukkumaan, että jaksaa taas huomenna olla herttaisena hoitajana. :)
HYVÄÄ YÖTÄ!


lauantai 8. marraskuuta 2014

Ompeluhuoneen muutos




Remontti työhuoneessa on valmis! Pari postausta taaksepäin esittelin vanhan lipaston muutoksen, ja siinä vilahtikin jo hieman työhuoneen uutta tapettia.


Mitä täällä sitten ollaan tehty? Olin heräteostoksena jo vuosi sitten ostanut Haaparannan Rustasta super edullista tapettia (2 rullaa n. 20 €). 
Ajatuksena oli siis vaihtaa vain vanha ruskea tapetti tähän uuteen, eli 
remonttia vain yhden seinän verran. 










Sitten tuumasin, että samahan tuo on nuo katto -ja lattialistatkin maalata valkoisiksi. Meillä kun nuo listat ovat edellisten asukkaiden valinnan tuloksena samaa beigeä sävyä kuin suurin osa seinistäkin. Häiritsee! Varsinkin valkoista kattoa vasten.

Tuossa vaiheessa remonttioravanpyörä pyöri jo niin kovaa, että sitä oli turha yrittää pysäyttää. Kolme muuta seinää beigeine tapetteineen alkoivat näyttää liian kellertäviltä muun huoneen raiakstuttua, joten pois nekin. Ikkuneseinä maalattiin vaalealla harmaalla, ja vastapäinen seinä sai ihan puhtaanvalkoisen sävyn.







Uusi työtuoli on hakusessa, mutta sopivaa ei ole vielä tullut vastaan. Aikanaan, aikanaan.

Kivaa viikonloppua teille! :)

perjantai 24. lokakuuta 2014

Keksileimasin







Haaparannan -reissulta löytyi suloinen keksileimasin. Vaikka tuumasinkin jo kaupassa tämän olevan taas yhdenlainen turhake, niin siitä huolimatta en malttanut odottaa kuin seuraavaan päivää, että pääsen testaileen. Lasten kanssa vapaapäivää viettäessä, mikäs sen mukavampaa kuin leipominen.

Keksien ohjetta oli vaikea löytää, sillä kaapissa ei ollut munia, eikä kauppaankaan jaksanut lähteä. Sovelleltiin sitten ohjeista omanlainen, ja hyviä näistä tuli. Toki tasainen taikina ilman suklaahippuja, olisi ollut parempi leimaustuloksen kannalta, mutta tärkeysjärjestyksessä maku meni nyt ulkonäön edelle.



HOME MADE SUKLAAKEKSIT

150g margariinia
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
1/2 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
100 g murskattua suklaata


Sekoita kuivat aineet, lisää pehmeä voi, maito ja suklaa. (Leimaamista ajatellen jauhoin suklaan sauvasekoittimella ihan hienoksi rouheeksi.)
Sekoita tasaiseksi. 
Anna taikinan jähmettyä jääkaapissa n. 1/2 h. 
Paista keksejä 175 asteessa 15 min. 
Leimaa heti uunista ottamisen jälkeen.



Onko teillä satanut tänään lunta?
Aamulla herätessä maa oli valkoinen. Kaunista.



















































































sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Lipasto





Sain äiditäni vanhan lipaston, joka on alunperin maanmittauskonttorin arkistosta. Massiivinen, umpipuinen,  kahdenkymmenen laatikon lipasto. En tiedä minkä värinen tämä on alunperin ollut, mutta nyt siinä oli vaalean kellertävä sävy. Yksi kesän projekteista olikin lipaston hiominen ja maalaaminen. Ei mikään ihan nopein juttu, eikä taaskaan mennyt kuin Strömsössä.





Hioin entisen maalin pois lähes puupinnalle. Kun urakka oli valmis, laatikot ja lipasto olivat tietysti hiontapölyssä, joten ajattelin tehokkasti ja nopeasti putsata pölyt puutarhaletkulla pois. VIRHE!!! 



Siitähän tämä vanha puukaluste riehaantui täysin, ja alkoi puskea keltaista nestettä pintaan. Pohjamaalasin Otexin tartuntapohjamaalilla, jonka periaatteessa pitäisi kyllä lopettaaä puun hikoilut. Tähän uskoen ja luottaen maalasin kalustemaalilla pari kerrosta,mutta keltainen edelleen puski läpi, kuten yllä olevasta kuvasta näkee. 

Otin viimein puhelun Tikkurilan maalilinjalle (kyllä, oikeasti!), ja sieltä sain hätääni neuvon laittaa pikimiten Otexia päälle. Sen tein, ja lopulta keltainen pysyi poissa. Sitten piti vielä pari kerrosta suihkia (onneksi oli maaliruisku!) kalustemaalia päälle.


Murut apuna

Lopputulos on kuitenkin hyvä, ja maalin sävykin onnistui. :) Laitoin toistaiseksi vielä vanhat vetimet paikalleen, mutta etsinnässä on nyt jotkut uudet, vähän vähemmän kiiltävät, esim sinkkiset. 



Lipasto tulee työhuoneeseen, joka on nyt saanut täysin uuden ilmeen. Siitä seuraavaksi! 

Tunnelmallista, sateista sunnuntaita teille!

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

MUKANA POP-BLOGIT YHTEISÖSSÄ


POP -BLOGIT = SISUSTUS - JA LIFESTYLEBLOGIT POHJOIS-POHJANMAA



Ookko nääki Oulusta? 
Tai tästä läheltä? 
Ja bloggaat?

- Niin mekin!

Tiesitkö, että meillä on Facebook -yhteisö, johon linkittyy kaikkien POP-Blogien uusimmat postaukset.  
Käy kurkkaamassa, klik.
  

Joukossamme on bloggaajia moneen lähtöön, ihania kaikki!



Järjestämme tapaamisia, ja yhteisöstä saa vinkkejä ja apua mm. bloggaamiseen ja valokuvaamiseen.




Jos haluat mukaan, ota yhteyttä ylläpitoon 
popblogit@gmail.com 
Kerro lyhyesti,  millaista blogia kirjoitat ja linkitä blogiosoitteesi.

 Samanhenkisessä porukassa on kivaa! :)

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Syksy - Masentaako vai innostaako?

Mitä fiiliksiä teissä saa syksy aikaan? Innostutteko ruskasta, hehkuvista väreistä, ja tulevasta talvesta? Vai vetääkö kesän loppuminen, kylmyys, sateet ja pimeys mielen matalaksi? 

Mä kuulun niihin, jotka syksyisin fiilistelevät pimeyttä ja hmm, armotonta karuutta. Sitä, kun tuuli riuhtoo lehdet oksista ja kasvit painautuvat hädissään maata vasten. 

Tämä luopuminen kesästä vaatii vähän surutyötä, mutta kuulaiden syyspäivien aurinko haaleasti lohduttaa.



Syksy on kuitenkin enemmän kuin tervetullut. Kesällä mä oon niin levoton, jotenkin rauhaton. Kesä on niin lyhyt, että siitä on aina otettava kaikki irti, joka hetkestä, vaikka hampaat irvessä. Vaikka ei jaksais. 
Syksy rauhoittaa. Saa olla, ei tarvii kuoputtaa kukkapenkkiä tai muutenkaan tehdä niin kauheesti. Eipä silti, juuri on yksi remonttiprojekti viety lähes päätökseen, ja monta uutta hommaa mielenpäällä. ;) Tää pimeys tekee kuitenkin mun rauhattomalle mielelle hyvää. 

En mä silti tuosta sateesta tykkää, paitsi juuri tällaisina hetkinä, kun leivinuunissa lämmittää hiillos, ja varpaissa kirjavat villasukat. Sohva on kuin syli, ja käsissä pehmeä neule. TV:ssä kivoja uusia sarjoja, kynttilöitä kuluu.


Ja yks juttu vielä:  Kohta on joulu!

Kuulaita syyspäiviä teille! Kivaa kun jaksatte pysyä mukana! <3

lauantai 27. syyskuuta 2014

Pingviini -neuletakki






Nämä hiippahuppuneuleet ovat osoittautuneet meillä aivan hitiksi. Tämä on sarjassaan jo kolmas samalla mallilla virkattu neule. 
Ohjeet takkiin löydät ihanasta Mutturalla -blogista.

Ensimmäinen neule, eli  MöRkö -takki jäi pieneksi, ja on jo lähtenyt eteenpäin suloista Hilla -tyttöä lämmittämään.
Pöllö -takki puolestaan on juuri nyt kovasti käytössä. 

Meillä 5 ja 3 v. pojat tykkäävät kovasti Pingusta. 
Niimpä tämä kolmas takki sai taskukseen höpsähtäneen pingviinin. Lankana käytin Novitan Jenikaa ja pingviinin virkkasin sekalaisesta kokoelmasta puuvillalankoja.

Kovasti jo kysellään, minkälainen tasku seuraavaan takkiin tulee. Kettu on Pikku-E:n lempieläin, 
J puolestaan toivoo oravaa.
Ja mitäpä ei äiti tekisi, kun lapsi sydämestään toivoo.

torstai 18. syyskuuta 2014

DIY helpot tyynyt

Tässä syksyn mittaan olohuoneen väritys vaihtuu hiljalleen tummempiin sävyihin. Tällä hetkellä sohvalla lepäilee kolme violetinsävyinen tyynyä, jotkai ovat löytäneet tiensä sinne suunnittelematta, kuin sattumalta.Vaalein niistä tarttui mukaan Kaira Housen alekorista. Kaksi muuta on itse tehtyjä. 









Violetti-musta tähtityyny ei hankalia ompelutekniikoita vaatinut, sillä sen sisään sujahtaa tyyny ilman vetoketjun tai napinläpien ähertämistä. Tässä (jo kauan sitten) luvattu ohje helppoon tyynyyn, joita vilahteli blogissani täällä ja täällä.
 

Mulla sisätyynynä oli 50 x 50 cm tyyny, ja mitat on sen mukaisesti.

Tarvitaan kahta kangasta, joista isompi 90 (lev.)  x 51 (kork.) cm.
Pienempi, eli sisäkangas oli kooltaan 47 (lev.) x 51 (kork.) Leveyksiähän voi tietty oman maun mukaan muutella.




Ompele taite molempien kankaiden lyhyille sivuille.




Asettele kankaat siten, että pienempi kangas tulee molemmilta puolilta 11 cm isomman kankaan sisään. 
Eli: taita molemmat kaksinkerroin siten, että taite tulee (kuten ylemmässä kuvassa)keskelle pitkää sivua. 

Ompelu täytyy tietty tehdä nurjalta oikeat puolet vastakkain, joten neulaa kappaleet siten, että pienempi kangas tulee nurjalla puolella isomman kankaan päälle (11 cm). (alakuva)


Ompele sauma, käännä oikeinpäin, silitä, VALMIS!