Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Havupenkki

Tämän kesän suurin pihaprojekti oli havupenkin uudistaminen. Talon sivustolla oli suuri, koko talon sivuseinän mittainen havuistutusalue. Alunperin se on varmaan ollut oikein sievä, mutta vuosien saatossa tuijat olivat kellastuneet ja hapsottivat surkean harvoina risukasoina. Havujen alla oli luonnonkiveä, jotka olivat joutuneet sammaleen valtaamiksi. Havuistutus ei siis enää todellakaan ollut mikään julkisivua kohentava näkymä, ja yritin aina päästä kotiimme sen ohi sitä näkemättä.

Nyt oli viimein pakko tehdä loppu siitä tuskailusta, jonka sen näkeminen aina sai aikaan.

Ensiksi kaivoin kivet ja tuijat ylös. Kivet otin talteen, mutta tuijat saivat kyytiä. 

Havupenkki reunustettiin reunakivillä. Penkkiin laitettiin alle kunnon juuriestekangas, ja uudet havukasvit hyvään rodomultaan. 
Timanttituijia, kääpiövuorimänty ja pari kiinankatajaa...  
Kankaan päälle mustaa ja valkoista kiveä sekä ylös kaivetut luonnonkivet. 

...Lyhyesti sanottu, mutta pitkään tehty.

Nyt havupenkki on valmis ja kotiin voi jo tulla silmät auki.




Tähän sopisi kyllä kivasti sellaiset pienet valaisimet. Onko kokemusta aurinkokennovalaisimista? Toimivatkohan ne?

P.S. Muistakaahan osallistua blogissani köynnissä olevaan ARVONTAAN! 
Klik!






sunnuntai 16. elokuuta 2015

Ihanasti pihalla

Elokuu. 
Kesä kääntyy kohta syksyyn. 
Piha on vehreä ja rehevä.


Pihalla ollaan fiilistelty aina kun vain mahdollista, 
vähistä lämpimistä on otettu ilo irti. 

Onneksi tämä kesä ei vielä tässä ollut. Lämmintä on luvassa, toisin kuin monella muulla minulla on vielä kesäloma edessäpäin!
Mitenkäs teillä,  joko alkaa olla ajatukset syksyn puolella? 

Tässä kuvia kesän varrelta. 

Liljat kukkivat vasta nyt.



 Tänä kesänä istutettu villiviini. Syysloistoa odotellessa...



Takaterassi ilta-auringon loisteessa.
 
 Ruukkuherneistä saatiin satoa. 
Pienten poikasten kätösin on nämä siemenistä kasvatettu. 


 Viime kesän betonityön tulos. Laventelit urheina sinnittelevät vielä.


Etukuisti

Tämän kesän kukkapenkki talon sivustalla. Halusin kukkapenkin pioneille. Kaikki muut kukkivat, paitsi pionit. Eivät raukat selvinneet alkukesästä. 


Vielä 11 tuntia töitä, ja sitten alkaa
KESÄLOMA!!!

torstai 9. heinäkuuta 2015

Sadepäivän ruokaa ja kiva löytö!

Taas sataa... Ilma on sentään lämmennyt, mutta silti sataa. Tällaisella ilmalla ruokahalu on helteistä toipunut (ikävä kyllä) entistä paremmaksi joten tänään laitettiin pastaa.

Jo pitkään on tehnyt mieli testata sitä kuuluisaa 
avokadopastaa
Onko se todella maineensa veroista?
Pelkästään raaka-aineet olivat niin kauniit, että eihän näistä voi huonoa saada millään. 



Ja kyllä! Hyvää oli! Jopa nirppanokkaiset mukulatkin nyökyttelivät kriittisiä päitään.



Jälkkäriksi vatkattiin iso annos marenkeja, jotka värjättiin punaisella elintarvikevärillä.





Päivän päätteeksi kipaisin vielä lähikauppaan, jossa nökötti tällainen kesäinen ihanuus! Tällä kulkivat ostokset kätevästi kotiin.




 Olkinen kesäkassi! 
Just omiaan rannalle, kesämenoihin, piknikille... 
Arvatkaa, mikä oli se lähikauppa! 
LIDL! 
Hurraa! -huuto saksalaiselle designille! :)

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Leikkimökkeilyä

Leikkimökkikin on nyt viimein saatu siivottua ja laitettua kesäkuntoon. Mökissä tuoksuu puhdas puu, ja raikkaat tekstiilit. Poissa ovat hämähäkinseitit ja pöly. Nyt täällä jo tarkeneekin jopa sadepäivinä lueskella Aku Ankkoja tai pelailla pelejä. 

Vaikka leikkimökissä ei varsinaisesti mitään kummosempaa tekemistä tai leikkikaluja olekaan, on se meidän pojille tärkeä oma paikka. Erityisen tarkkoja ollaan siitä, että jokainen riisuu kengät jalastaan kuistille, ja että oveen koputetaan ennen kuin tullaan sisälle. :) 






Leikkimökin sisustus on nyt (minun mielestä) vähän niin ja näin, kun sinne raahattiin mittasuhteiltaan ihan liian iso sänky. Sängylle ei ollut enää tilaa talossa, joten täällä se saa nyt toistaiseksi olla.





Kuvissa näkyy ihanasti ilta-auringon pehmeä valo, joka antaa hämyisän punertavan hohteen.
Jäisinköhän tänne nukkumaan?







torstai 31. heinäkuuta 2014

Paviljonki ja terassin uusi väri

Kesän mittaan on pihalla pantu tuulemaan. Terassin kaiteet ovat vaihtuneet ruskeasta valkoiseksi. Työläs homma maalata kaikki rimat, mutta ah! Niin iso ja näkyvä muutos talon julkisivun ilmeeseen. 



Ennen...

Nyt lomailun alkajaisiksi myös terassin ruskea sävy on saanut päivitystä. Se piti pestä kunnolla terassipesuaineella ja painepesurilla. Vanha väri lähtikin niin hyvin, että pesurilla pystyi terassiin vaikka piirtämään.



 Pesty ja kuiva




Pintaansa se sai Teknoksen Woodex Aqua WoodOil:a sävytettynä mustaksi. Voi että tykkään!!! Osa terassista on maalattu vasta kertaalleen, mutta urakka siis jatkuu.



Ennen...

Valkoiset kaiteet ja musta terassi vaaleaan harmaata taloa vasten. Niin raikas ja tyylikäs verrattuna entiseen ruskeaan.

Aurinkoisena päivänä (joita onneksi tähän kesään on mahtunut), on terassi tukalan kuuma, sillä aurinko paahtaa siihen aamusta iltaan. Ja talon suojissa ei juuri tuuli pääse vilvoittamaan.
Bauhausissa vastaan tuli tämä paviljonki, joka nyt toistaiseksi täyttää toiveet varjon ja sateensuojan antajana. Saa nähdä kuinka kestävä ratkaisun tämä on.



 Ennen...



Nyt kelpaa terdellä istuskella, satoi tai paistoi! :)
Sutiminen kuitenkin jatkuu, sillä lumipallo on lähtenyt vyörymään... Seuraavana käsittelyyn pääsee istuinryhmä.

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Kesäkassi

Lasten kanssa liikkuessa ei mikään iltalaukku riitä. Kesällä varsinkin tavaraa tuntuu aina olevan mukana joka lähtöön, ja jos jotain (vaihtovaatteet) jättää pois, katastrofi on varma. Suomen kesä kun osaa yllättää, niin peruskamojen lisäksi on mulla yleensä aina lapsille parit varavaatteet, aurinkorasvaa, vettä ja evästä mukana. Ja suunnitelmatkin saattavat lennosta vaihtua, joten täytyy olla varusteita moneen menoon, kuten uikkarit ja pyyhe.

Sopivan kokoista ja näköistä laukkua ei kaupoilla osunut vastaan, joten hätäsesti juuri ennen reissun lähtöä ompelin kassin samoista kankaista, kuin toiseksi edellisenpostauksen tyynyn. Tällainen siitä tuli!






Pohjaan laiton tukikankaan, jotta olisi vähän jämäkämpi. Sisälle tein pari taskua, jotta ne avaimet ja puhelin joskus osuisivat käteen. 



Kassi on ollut menossa mukana jo koko kesän, mutta nyt vasta sain siitä kuvat nappastua. Kiirettä on siis kassilla pitänyt.

Meillä on nyt suuren juhlan tuntua, sillä poikien synttäreitä valmistellaan tohinalla. Juhlat ovat potkaisseet myös lomailevaan isäntään vauhtia, ja terassi on tänään saanut uuden sävyn. Nam! Huomenna vielä viritellään uutta paviljonkia uudistuneelle terassille. Sitten alkaakin olla terassin muutostyöt suurimmilta osin valmiit. Vielä kun ehtisi loput aidan rimat maalata... 
Kyllä lomalla on kivaa!

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

PiNkKiä!

"...paljon värei ja mieluiten pinkkii..."
Kolmen karjun mielipidettä ei ole ennenkään sisustusasioissa paljoa kyselty, joten tämän kesän tehoste on ollut pinkit jutut. 

Kellastunut lyhty sai suhumaalista, ja hihii, siitä tuli niiin ihQ!





Pinkkejä juttuja lisäksi olohuoneesta. 





Tyynynpäällisen ompelin jämäkankaista. Mustavalkoinen on Ikeasta ja pinkki Haukiputaan kangaskaupasta. Tyynynpäällinen on tehty kahdesta lyhyeltä sivulta auki olevasta suorakaiteesta, jotka on lyhyiltä sivuilta ommeltu päällekkäin. Sekavaa, mut jos jotakuta kiinnistaa kunnollinen ohje, niin mielelläni sen tänne teen!



  
Nyt jumpalle mars! Tänään sataa, mutta sovitaanko, että huomenna paistaa aurinko. Mulla nimittäin on pitkästä aikaa vapaapäivä! :)