perjantai 27. huhtikuuta 2012

Ei mennyt niin kuin Strömsössä


Ihanaa, kun tuo kevät on vihdoin tullut! Harmi vaan, olen ollut kipeänä jo usemman viikon. Nousi nimittäin neste päähän. :) Flunssan jälkitautina sain vielä otsaontelon tulehduksen, joten mihinkään ylimääräiseen ei juuri ole riittänyt jaksamista. Jospa tämä toinen antibiootti vihdoin poistas rään mun päästä, ettei sitä poraamalla tarttis ottaa pois. Toivon todella! :/ Ja loppuis viimein tämä kaamea pääkipu!!! En ole voinut päätäni alaspäin kallistaa, joten kaikki mikä lattialla on, tai sinne tippuu, siellä myös pysyy. Hieman hankalaa kahden pienokaisen kanssa.

Matalamielisiä ovat olleet myös yrttini, jotka niin toiveikkaana multaan istuttelin. Rönsyäviä basilikapuskia on turha tästä sadosta odottaa, ja laventelikin jäi haaveeksi.


Laventelinsiemenistä nousi yksi ohut, joka kuoli

Ainokaiset basilikat

Myös viherminttu on jäänyt aika lailla siemenasteelle. 


Pikkuruiset vihermintut

 Uudet siemenet kuitenkin odottavat jo istuttamista, jospa niistä jotain irtoaisi. :) Eivät kaikki siemenet kuitenkaan jääneet itämättä. Tomaatti ja chilipaprika näyttävät ainakin vielä siltä, että niistä saattaa jotain tullakin.
 

Tomskun taimet

Chilipaprikat piti jo harventaa

"Kaunis ja ihana" minikasvihuone viinirypälerasiasta. Kannessa ja pohjassa on reiätkin valmiina.


Jos yrttien kanssa vähän tökkii, niin katsokaapas näitä pusikoita! SisustEllen -blogista sain idean kasvattaa herneenversoja. Hyvin ovat kasvaneet, ja niitä on jo syötykin melkoisesti!







Tämmöistä tänään, tulossa tunnustuksia sekä postausta uusista sisustushankinnoistani!
Kyllä verkkokaupat ovat sitten käteviä!

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Himoshoppaaja Hulluilla Päivillä

Tulipas taas käytyä vähän hulluttelemassa, vaikka joka ikinen kerta vannon, etten varmasti enää koskaan sinne tungokseen lähde. No, minkäpäs sitä ihminen addiktilleen voi. Viikon ajan olen potenut sitkeää flunssaa, joka saa kurkun tuntumaan hiekkapaperilta, ihon särkemään, päässä soimaan, silmät kirveltämään ja äänen pihisemään. Siitä huolimatta korkkarit jalkaan, laukku olalle ja kohti keltaisia kylttejä. Voitte kysyä, että kannattiko se. No kyllä, kyllä se kannatti! :)

Mekkosia

Nämä kaksi Objectin mekkoa löysin One Waysta. Oikea hinta molemmilla oli 49,90, nyt sininen 17,90 ja valkoinen 14,90. Aika hyvät kaupat vai mitä? Ja nää on niin mun tyyliset. Ja juuri passelit matkaani varten, sillä kuukauden päästä olen lähdössä PARIISIIN!!! :) Siis mekot piti ostaa, koska Pariisistahan ei saa vaatteita. ;)

Kartta täytyy olla!



Hömppäromaani matkalukemiseksi, sekä hieman poikapsykologiaa, jotta ymmärtäisin kolmea karjuani paremmin

En ole mikään intohimoinen ruuanlaittaja, vaikka syöminen kuuluukin lempipuuhiini. Onneksi olin käynyt syömässä ennen Stokkan herkkuosastolle menoa, joten homma pysyi kutakuinkin hanskassa. Ihanaa basilikaa oli pakko saada illan pikkupurtavia varten. Myöhempää käyttöä varten erikoisempia herkkuja, joita ei ihan Siwasta saa. Suolasta ja makeaa tottakai, eli savusuolaa ja karamellin makuista siirappia. Nam!


Herkkuja

Basilika oli muuten ihan ykkös mieliteko raskausaikana, kuten myös viininlehtikääryleet. Niitä oli ihan pakko saada! Tykkäsin niistä kyllä ennenkin, mutta raskausaikana basilikaa meni niputtain ja viinilehtikääryleitä hamstrasin Stokkalta. Myös salmiakkia kului, vaikka muuten oon enemmän vaahtis- ja hedelmäkarkkityttöjä. Suklaa nyt on omaa luokkaansa. Se on kestosuosikki vailla vertaa. Onko teillä ollut jotain omituisia raskausajan mielihaluja?

Country Annie sisustuskaupasta löysin ihanan tähtitarjottimen, joka tosin ei ollut myynnissä, mutta ostin sen silti. :) Se saa paikkansa olohuoneenpöydältä, katsotaan mitä kivaa siihen laitan. Tänä iltana siinä on tarjolla pientä purtavaa ja lämmikettä. :) Punaviiniä sekä suolakeksejä valkohomejuusto ja basilika täytteellä.

Iltapala uudella tarjottimella

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Tunnustus

Sain Kaunis blogi -tunnustuksen Kookokselta blogista Siellä missä sydän... KIITOS!!! Tämä lämmittää mieltä, etenkin kun olen tässä touhussa ihan vasta-alkaja. Bloginihan on vasta kolmen viikon ikäinen! :)
Tunnustus tulee jakaa eteenpäin viidelle blogille, joilla on alle 200 lukijaa. Minun Kaunis blogi -tunnustukseni lähtevät seuraaville blogeille:



Laiteltiin jokin aika sitten J:n kanssa vähän yrttejä kasvamaan. Mulla on viherpeukalo täysin keskellä kämmentä, joten vaikka yritin vähän lueskella ohjeita netistä, tulin siihen lopputulokseen, että yrityksen ja erehdyksen kautta mun on tämäkin asia opittava. Ohjeet olivat jotenkin ristiriitaisia, tai sitten suunnattu jollekkin joka ei ole ekaa kertaa sormet mullassa. Eli mulla meni aika lailla yli hilseen. No, tuurilla ne laivatkin seilaa, vaimitenseoli... Katsotaan mitä tulee. Jos tuolta mullasta yksikin vihree nousee, niin oon jo siitäkin iloinen. :)




Täällä ollaan sairasteltu taas jälleen kerran. Onneksi tauti iski (toistaiseksi) vain minuun. Sohvanpohjalla maatessani olin saanut ajatuksen askarrella kyltit multapurkkeihini. Täytyyhän sitä tietää, mitä sieltä voisi olettaa nousevan. Malttamattomana ihmisenä ponnistin itseni sohvanpohjalta heti kuumelääkkeen alettua vaikuttaa, ja lähdin toteuttamaan ideaani. Tällaiset niistä sitten tuli.




Näitä ihania puutarha-aiheisia Tilda -kuvia olin ostanut aiemmin Sinooperin alesta. Päällystin kyltit kontaktimuovilla molemmin puolin, jottei niitä tarvitse niin varoa yrttejä kastellessa. Sitten vaan grillivarrasta teipillä takapuolelle kiinni, ja sillä selvä! Ja pitäähän puutarhassa toki variksenpelättikin olla! :)


Kohta on vappu, ja "lunta tulvillaan on raikas talvisää..." Joko voitas nyt lopettaa tää talvi, pliis? Haluan kevään enkä tuota lumimyräkkää enää. Kiitos! :)