keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Vanhan arkun päivitys



Saatiin appivanhemmilta vanha arkku, joka oli tullut heille mökkikauppojen myötä. Arkun ikää ei kai tiedä kukaan, mutta aika vanhus tämä on. Mikä lie olikaan ihan alkuperäinen väri, mutta aikojen saatossa arkku oli maalattu punertavan ruskeaksi, joka ei meidän värimaailmaan sopinut sitten yhtään.




Kesälomalla sain viimein hiottua vanhat maalit pois. Melkoinen maalikertymä siinä olikin työstettävänä. Yritin etsiä vuosilukua, mutta turhaan. 
Arkkua oli myös pätevästi entisöity mm. kittimassalla ja jeesusteipillä.

Uuden maalin myötä arkusta tuli kaunis ja sisustukseen sopiva. Kulumat ja kolhut saavat siinä näkyä, en alkanut niitä millään tasoittelemaan, sillä vanhasta ei uudenveroista tarvitsekaan saada. Myös alkuperäiset, ilmeisesti käsin taotut metalliosat tulevat nyt paremmin esiin, ja pääsevät oikeuksiinsa.  







 Arvatkaapa oliko vähän pikkutarkkaa pipertämistä noiden kiekuroiden maalaaminen. Ajauduin loputtomaan korjauskierteeseen;  mustat lipsahdukset piti peittää valkoisella ja sitten tuli taas valkoisia lipsahduksia mustiin osiin jne...

Valmista tuli kuitenkin viimein.









Mitä sanotte? Kannattiko? :)



maanantai 16. syyskuuta 2013

Neuleesta tyynyksi




 Kirpparikierroksilla tulee aina katseltua neulepaitoja sillä silmällä, josko niistä sais nättejä tyynynpäällisiä. Yleensä ovat joko tarkotukseen liian pieniä, liian virttyneitä, liian kalliita tai väärän värisiä. Joskus kuitenkin on onni myötä, ja kohdalle osuu juuri se, mitä etsii!





Niimpä lähti paidoista hihat, sivut ommella surauttelin suoriksi, ja pääntien puoleisen lyhyen sivun umpeen. 








Muutama nappi toisen  paidan helmaan, ja pitsinauhat toisen helmaan.
Mikäs se kodin syys/talvi sisustukseen paremmin sopisikaan, kuin muhkea ja pehmeä neuletyyny. 
Me like!






 P.S Mulla alkaa huomenna koulu! :) 

Reppu on pakattu ja kynät teroitettu. ;) Tervetuloa uudet haasteet!


sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Ihan paras porkkanakakku


Tätä tulee tehtyä joka syksy. Jotenkin tää vaan kuuluu syksyyn.
 Kyllähän tällä ainakin saa tehokkasti vararavintoa kerrytettyä talven varalle. :)
Eikä taaskaan jäänyt murustakaan vierasvaraksi pakkaseen. 




PORKKANAPIIRAKKA
 (pellillinen)

 POHJA:
4 munaa
4 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl ruokasoodaa
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl rasvaa sulana
6 dl hienoa porkkanaraastetta
100 g hasselpähkinärouhetta (jätä vähän ripoteltavaksi pinnalle)

Raasta porkkanat. 
Vaahdota munat ja sokeri. 
Sekoita kuivat aineet keskenään. 
Sekoita kaikki pohjan ainekset keskenään ja
paista pellillä 175 ¤C 30min.

KUORRUTUS:
100 g voita 
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 pkt tomusokeria

Sekoita pehmeä voi ja tomusokeri keskenään, lisää tuorejuusto.
Levitä jäähtyneen pohjan päälle. 
Ripottele pinnalle loput hasselpähkinärouheesta.