Äitienpäiväjuhlaa ja uhmaa

Tänäkin vuonna mummut saivat äitienpäivälahjaksi jotain itseväkerrettyä. Idea pehmosydämestä lasten kuvalla koristeltuna syntyi kahden blogin ideoita yhdistelemällä. Kiitos teille Kaikkea kaunista ja Kotvasia. :)

Tarkoitus oli siis nappasta kuvanen pikkuviikareitteni iloisista naamoista

mutta...

Tapahtui lauantaina:

Minä 2v 10kk pojalleni: "Tuutko tänne niin otetaan valokuva mummujen lahjaan!"

 J: "En"

Minä: "Tuu tänne, niin päästään sitten ompelemaan" Pienempi poika (10kk) odotteli jo kuvausasemissa...

 J: "EN!

Minä: "No tuu nyt niin saadaan mummujen lahja tehtyä!"

 J: "EN! Ei hemmonen kiinnotta minua!"

Jaaha, huono hetki selvästikin. No mutta kun pitäis saada se pirun kuva, että ehtisin ommellakin...

Minä vähän jo tomerammin: "Nyt tähän näin, niin äiti ottaa kuvan."

 J: "EIEIEI"

Minä suostutellen: "Äkkiä otetaan, niin päästään sitten juhlimaan..." Hetken hiljaisuus, uhmis punnitsee selvästi tätä houkuttelevaa tarjousta. Jännitys tiivistyy, minä pidätän hengitystä...

 J:"EI!!!"

Ok, ei onnistunut. Yritetään myöhemmin uudestaan. 

~ * ~

Myöhemmin:

Pojat on saatu samalle neliömetrille, jes!

Minä: "Hei katsokaa tänne, huhuu!" 

Yritän saada pojat nauramaan hauskoilla ilmeillä, pienempi nauraa hekottaa koko pieni pyöreä naama hymyssä. Isompi katselee ihan muualle, pyörii ja hyörii.

Minä: "Täällä näin, kukkuu!" 

Näytän vajukilta, tunnen itseni idiootiksi, näillä tempuilla pääsisin jo töihin sirkukseen. Sitten J raivostuu, kun pikkuveli iloissaan huitoo ja tönii.

J: "En halua olla kuvassa, ei saa potkia, en tykkääääääääääää!!! 

Pam! Pikkuveli otti taas osumaa. No niin, hyyty sekin hymy, nyt itketään.

Minä (hyvin aikuismaisesti): "No ei sitten! Nyt ei kyllä sitten juhlitakaan!"

Että näin siinä sitten kävi. Yritin vielä kaivella kuva-arkistoja, mutta kun tämä veljesrakkaus on meillä aika vähissä, niin yhteiskuvia pojista ei yksinkertaisesti ole. Tai sit ne on semmosia, että jommankumman kasvoja ei näy tai pojat liian kaukana toisistaan...jne.

Lopulta salakavalasti sain huijattua poikien pikku varpaista kuvan. "Katsotaampa kummallakohan on isompi jalka???" Ei tullu hyvä kuva, mutta pakko kelvata.

Siirtokuvapaperilla kuvan sirtäminen kankaalle oli helppoa ja hauskaa. Paperia löysin Biltemasta. 

Tällaisen lahjan mummut loppujen lopuksi saivat:

Ja tottakai me sitten juhlittiin! :)