Remontti makuuhuoneessa on nyt edennyt siihen pisteeseen, että huone on nyt kuin tyhjä taulu. Kaikki tapetit (beige ja kirkkaan vihreä) on poistettu, kattolistat (väärän valkoiset) on maalattu puhtaan valkoisiksi.
Tästä pisteessä nyt siis ollaan, eikä mies yhtään ymmärrä miks.
("Ne entisethän oli ihan hyvässä kunnossa.")
Ja tänään, ihanassa kevätauringon paisteessa, käsittelyyn pääsivät jalkalistat (mahonginväriset, jaiks!). Eli melkoista väripaletin muokkaamista oman maun mukaiseksi on taas tehty.
Tämä listojen maalaaminen oli taas yksi niistä asioista, joita mieheni ei ihan voinut käsittää. "No kuka nyt jotain listoja kattelee".
Niin... no luulempa, että tässäkin ymmärrystä löytyy kyllä teiltä.
Värillä, todellakin, on väliä. Valkoiseen kattoon EI voi laittaa
kellertäviä listoja. Ja mahonginvärisiä jalkalistoja... niitä nyt ei
vaan voi laittaa.
Jalkalistojen maalauksesta sen verran, että alunperin ajatuksena oli vaihtaa ne kokonaan uusiin, mutta sekä piheys, että ekologinen omatunto alkoivat kolkuttaa siihen malliin, että päätin kokeilla maalata ne. Tässä niihin vedetään nyt Tikkurilan Otex tartuntapohjamaalia, ja päälle sitten valkoista Tikkurilan Helmi kalustemaalia jahka ovat kuivuneet.
Ja jälleen teemana on "Yritä ja erehdy", no toivottavasti ei. Mutta osan listoista hioin kevyesti ennen Otexia. Listat ovat MDF:ää, joten nähtäväksi jää, miten maalit tarttuvat niihin listoihin,joita en hionut... No, maalatessa ei heti eroa huomannut, joten vielä ei tarina kerro, kannattaaka hioa vai ei. :)
Vielä on urakointia edessä, eli sängyn maalaaminen. Sängyn runko on siis kuultovalkoinen, eli taas menee ukolla yli hilseen. Sänkykin on nimittäin väärän valkoinen. :) Ja yöpöydät lähtee kiertoon, tai ainakin johonki muualle makuuhuoneesta. (Eivät sovi makkarin uuteen tyyliin.)
Mieheni mielenrauhaa en tälle päivää enää enempää uskaltanut järkyttää, vaihtelin vain tyynyjä keittiön sohvalle. Nyt pääsivät Köpiksestä ostetut H&M:n päälliset ilahduttamaan. :) Sudenkorentotyynyn tilasin Ellokselta.
Ylihuomenna alkaa vihdoin ne mukavat hommat, eli tapetointi.
Ja parasta on, että saan avukseni ystäväisen, Assari-Essin. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti