maanantai 11. elokuuta 2014

Synttärijuhlintaa

Pikkuiset vauvani täyttivät jo 3 ja 5 vuotta. Huoh.
Vanhempi pojista ilmoitti jo varhain keväällä, että hän haluaa lakritsikakun. Pienempi puolestaa tahtoi Pomppi-Ritarikakun (???), mutta sain neuvoteltua vähän helpomman aiheen, Late Lammas -kakun.

Synttärivalmistelut otettiin rennosti,ja kakkuja lukuun ottamatta lähes kaikki ostettiin valmiina. Pienemmällä oli Pomppi-pupu kuitenkin niin mielessä, että taivuin vielä Pompin Porkkanapiirakan vääntämään. Samalla kehutulla ohjeella (klik) kuin aina ennenkin. Tällä kertaa pellillisestä piirakkaa leikkailin sopivan kokoisia palasia muffinssivuokiin.

Vanhemman pojan toiveesta tehtiin lakritsin makuinen Angry Birds -kakku. Päällinen on Alku -karkeista tehtyä massaa, nam! (ohje) Väliin laitoin lakritsin makuista vaahtoa ja lemon curdia. Lakritsivaahdon ohjeen löysin Viiriäisenpesä -blogista, oli muuten tosi hyvä ja helppo tehdä, suosittelen! Sokerikakkupohjan kostutin Spritellä. Tuli hyvä kakku!





Karkkimassan muotoilu oli yhtä "juhlaa". Ärräpäät pärähteli, onneksi pikkuväki oli pois kuuloetäisyydeltä. Lopulta sain vetelän ja sitkeän massan kaulittua kakun päälle kun ensin jäähdyttelin sitä pakkasessa. Liekkö syynä ne ihanat paahtavat helteet.

 Kakku sinnitteli hienosti koko synttärihumun läpi, mutta loppua kohden massa alkoi valua päältä alas, tuloksena Birdsin pälvikalju. :D 

 Late Lammas -kakku puolestaan oli mansikka-suklaakakku. Oikaisin hieman, ja kakkupohjat ovat kaupan mutakakkua. :) Väliin suklaakermavaahtoa ja mansikoita. Päälle vaahtiksia ja Alku -karkkimassasta muotoiltu Late.




Semmoista meininkiä oli synttärihomma, että kuvat jäivät vähän vähiksi ja hätäisiksi.  Kivaa kuitenkin oli, ja kakut maistuivat. 




 Pojat vastasivat koristelusta, joten jääkaapin ja pakastimen ovetkin olivat hienoina.





4 kommenttia:

  1. Mitä unelmakakkusia siellä on leivottu!
    Täytteet ja ppäälliset saa aivan kuolan valumaan suupielistä ;)
    Lakritsa-sitruunakakkua on aivan pakko kokeilla!!!!

    Kivaa alkanutta viikkoa sinne teille ja onnittelut vielä päivänsankareille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa viikkoa sinullekin! :) Onnittelut välitetty poikasille. :)

      Poista
  2. Onnea pojille!! <3 Ihanat tarjottavat :)

    VastaaPoista