keskiviikko 5. elokuuta 2015

Makuuhuoneen valaisimet ja projekti päätökseen

Käykö teille koskaan niin, että jokin sisustus-, remontti-, tuunaus- tai DIY -projekti pyörii mielessä pitkään, mutta hommaa ei vain syystä tai toisesta saa käyntiin. Ja sitten kun sen viimein saa tulille, se on puolessa tunnissa tehty.

Mulla tällainen TO DO -listalla ikuisuuden venynyt homma oli sängyn maalaaminen. Makuuhuonettahan remontoitiin joskus vuosi sitten. Silloin seinät maalattiin ja tapetoitiin, ja laitettiin uudet yöpöydät. Makuuhuoneen väritys on nyt aika mustavalkoinen, ja kuultovalkoinen sängynrunko ei oikein enää sopinut sävyihin ja tyyliin. Tyyli on vieläkin vähän väärä, mihinkäs se siitä muuttuisi, mutta puhtaan valkoisella maalilla ilme kirkastui.

Tähän hommaan kului aikaa siis puoli tuntia, jos ei maalin kuivumiseen kuluvaa aikaa lasketa. Miksi ihmeessä sitten meni vuosi ennen kuin tartuin pensseliin. No, tää on taas tätä. Jotkut hommat vaan tulee aloitettua ennen kuin ehtii kunnolla edes ajatella. Ja toiset taas... 


Kerros pohjamaalia ja kerros Betolux Akvaa. Siinä se.

Ja ne valaisimet. Tähän asti makuuhuoneessa on luettu milloin minkäkin spotin valossa. Elloksen alesta löytyivät nämä Cosmos -valaisimet. Ja mikä parasta, -60% alella.


Nyt näyttäisi siltä, että makuuhuone on ainakin toistaiseksi valmis. Vai onko se ikinä...? Onko mikään ikinä? :D









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti