perjantai 3. elokuuta 2012

"...mun koti ei oo täällä..."

...eli täällä kerrostalo kolmiossa. Muutosta on jo reilu pari viikkoa, ja oon vieläkin ihan shokissa siitä, kuinka paljon tavaraa meillä on. Ihan järkyttävää!

Edelleen joka paikka on täynnä purkamattomia laatikoita (kaikkia tosin ei puretakaan), ja kaapit puolestaan täynnä laatikoista purettua tavaraa. *ahistus*.

Vasta tällä viikolla sain lätkästyä verhot ikkunaan. Siis vain keittiön ikkunaan ja vain sen takia, että siihen paistaa niin kuumasti aurinko. Siinä sisälämpömittari hujahtaa helposti yli 30 asteen. Mun basilika on ainut kuka siinä ikkunan ääressä viihtyy. :)

Basilikat sekä muut kasvattini viihtyvät uskomattoman hyvin myös kasvihuonetta muistuttavalla lasitetulla parvekkeellamme. Oon ihan ihmeissäni kuinka äkkiä kitukasvuiset taimeni lähtivät hulluun kasvuun heti kun pääsivät parvekkeelle.






Arki pyörii kuitenkin jo kuta kuinkin normaalisti. Täällä "kotona" emme kuitenkaan viihdy, joten hengailemme milloin missäkin. Torilla, ystävien luona, mökillä, mummoloissa...



Keppikalastusta mökin rannassa


Eräänä iltana olimme rannassa jätskillä ja tutustuimme hauskaan sorsaperheeseen. J oli aivan tohkeissaan, ja ois halunnut viedä sorsat meille leikkimään. :)




Tästä on näköjään uhkaavasti tulossa mun muuttoahdistus -blogi. Alkaa nimittäin jo näppejä poltella kun en pääse tekemään sisustus-, askartelu-, ompelu-, ym. juttuja, varsinkin nyt kun mulla on L.O.M.A!!! Ompelukone ja askartelujutut on pakattu, ja kaukana varastossa. Onneksi nuo pikku vesselit pitävät mut sen verran kiireisenä, ettei tekemisen puute ehdi vaivaamaan. Varsinkin nyt, kun pienin on juuri oppinut kävelemään, riittää meillä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, eikä onnettomuuksiltakaan olla vältytty! <3



Uuden kodin etsintä käy siis kuumana. Pari vuottahan tässä jo hiljolleen ollaan omakotitaloja katseltu, kyllä se oikea vielä osuu kohdalle!

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Virtuaalishoppailua

Sain jo kauan aikaa sitten Talo Kotimetsässä -blogista virtuaalishoppailuhaasteen. Ohjeena on tuhlata 500 €, ja ne saa käyttää vain sisustukseen. Huippua, no mihinkäs muuhunkaan  käyttäisin ylimääräiset viisi sataa? :D

Haastetta olenkin pyöritellyt mielessäni, ja miettinyt mitä ostaisin jos saisin ostaa ihan mitä haluan. Hmm, vähän alkoi mielikuvitus vallattomaksi, joten viidelläsadalla tuskin pääsin edes alkuun. Yritetäämpäs nyt kuitenkin pysyä budjetissa.

Ensinnäkin haluaisin ihanan lepotuolin, johon olisi mukava käpertyä lueskelemaan satuja lapsosille. Ja myöhemmin, kun kullanmurut ovat untenmailla, voisin uppoutua tuoliin kera hömppäromaanin tai sisustuslehtien.

Tästä olen haaveillut piiitkään. Nimittäin Buffalo -jättituolista beige-valkoraitaisella kankaalla. Tätä löhöunelmaa myydään Kodin 1:ssä. Hinta 709 €. Että siihempä se virtuaalibudjetti hupenikin, eikä edes riittänyt. :)


Kuva täältä

Toinen vaihtoehto on IKEA:n Ektorp lepotuoli valkoisella tai luonnonvalkoisella kankaalla. Tämäkin on ihana ja paljon halvempi, mutta todellakin kakkosvaihtoehto. Hinta 229 €.


Kuva lainattu: IKEA
 
Nyt jäi vielä rahaa, joten jatketaan kierrosta IKEA:lla.  :)

Kirjahylly meiltä puuttuu, joten suunta kaappiosastoa kohti.

Liatorp -kirjahylly 259€


Ja kirjahyllyyn umpi-/vitriiniovet 120€
 Ikealle? klik

Vaikka oikeasti haaveilen kyllä jostain tällaisesta:


Kuva napattu täältä.

Tämän kaapin saamiseksi tarvitsen useampia virtuaalishoppailuhaasteita, hinta nimittäin 2620€.
Näitä myydään S.A.L.I.:ssa.
Tykkään myös Boknäsin kirjahyllyistä.


Haaveilla saa, se on ilmaista.
Eihän sitä koskaan tiedä, ehkä sitten jonain päivänä... :)

Haavemaailmaan matkalipun tarjoan seuraaville bloggaajille:

Helille blogista Valkoista Harmoniaa
Niinalle blogista VaniljaHouse
Miialle blogista Pieni Pähkinäsydän


sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Synttärimeininkiä!

Nyt se on ohi, nimittäin vauva-aika! * nyyh * Voi tätä luopumisen tuskaa, eikö aikaa vois pysäyttää? Pienet rakkaat poikaseni täyttivät siis 1. ja 3. vuotta. Poikien syntymäpäivät ovat reilun viikon päästä toisistaan, joten meillä juhlittiin kerralla kahta sankaria.

Olin odottanut poikien juhlia ja suunnitellut tarjoiluja sekä koristeluja hiljalleen jo pitkin kevättä ja kesää. Tykkään järjestää juhlia ja niiden valmistelu ja suunnittelu on vähintäänkin yhtä kivaa kuin itse juhliminen.




Kun juhlat sitten lähestyivät, olin yövuorojen ansiosta erittäin univelkainen ja "vähän" stressaantunut samalla viikolla tapahtuvan muuton johdosta. Niinpä fiilis siivouksen, sisustuksen ym. suhteen oli vähän E.V.V.K. Kaikki pahvilaatikot ym. pakkausurakan jäljiltä sekaisin olevat tavarat työnsin perimmäiseen makuuhuoneeseen ,ja vedin oven tiukasti kiinni. Päätin keskittyä leipomiseen ja mies sai hoitaa siivouksen.

Pojille olin suunnitellut kaksikerroksisen kakun sokerimassakuorrutuksella. Ikinä ennen en ollut kaks kerroksista kakkua tehnyt, joten pikku riskillä lähdin tähän yritykseen. Kakku onnistui kuitenkin hyvin, eikä kerrosten rakentamisessa ollut mitään ongelmaa.




Kakkupohjat tein kahta päivää ennen, kakun täytin ja kuorrutin edellisenä päivänä. Kakku säilyi tosi hyvänä jääkaapissa juhlapäivään saakka. Pohjat olivat mehevät mutakakkutyyppiset, ja erittäin hyviksi havaittu. Ohje löytyy täältä. (Tää appelsiinisuklaakakku on muuten sairaan hyvää, suosittelen!) Appelsiinimarmeladin korvasin vadelmamarmeladilla, koska väliin tuli mansikkatäyte tuoreista mansikoista, luonnollisesti! :) Täytteen ohje Kinuskikissan blogista, klik. Vadelmamarmeladia tuli lisäksi vielä sokerimassan alle.

Kakun päälle tein lentokonekoristeen. Täytin hiekkakakkumuotin pienemmästä kakusta jääneillä kakkupohjalla ja kuorrutin punaisella sokerimassalla.

Kakku sai osakseen paljon kiitosta ja kehuja! :)
Juhlapöydässä oli tarjolla myös savulohipiirakkaa, jonka olin tehnyt ja pakastanut jo viikkoa ennen. Coctailpiirakat ja munavoi -helppo ja takuuvarma menestys.
Suolaisia tarjottavia

Makealla osastolla lasten suosikki olivat vaahtokarkkitikut.

Kinuskikissan blogista bongasin myös fudge -muffinssien ohjeen. Fudget korvasin Alku -karkeilla ja kuorrutin suklaalla. Hyviä olivat, ja karkki suli ihanasti muffinssin sisään.




Makeat tarjottavat



Koko tarjoilu

Kaikesta huolimatta nämä juhlat olivat ehkä sittenkin stressittömimmät ikinä järjestämäni, vaikka samalle viikolle osuikin siis yövuorot (jotka on mulle painajainen!), muutto ja lasten synttärit. Olin suunnitellut ja tehnyt aikataulut niin hyvin etukäteen, ettei ylläreitä tullut, ja kaikki sujui tosi hienosti.

 Juhlapäivän kunniaksi aurinko paistoi, ja väkeä oli tupa täynnä. Ennestäänkin runsas lelukokoelma karttui huomattavasti! :) Oli ihanaa, kun kerrankin ehdin jopa jutella "vieraiden", eli ystävien ja perheen kanssa, eikä kaikki aika mennyt keittiössä hääriessä. Hyvin suunniteltu oli siis puoliksi tehty!