torstai 18. syyskuuta 2014

DIY helpot tyynyt

Tässä syksyn mittaan olohuoneen väritys vaihtuu hiljalleen tummempiin sävyihin. Tällä hetkellä sohvalla lepäilee kolme violetinsävyinen tyynyä, jotkai ovat löytäneet tiensä sinne suunnittelematta, kuin sattumalta.Vaalein niistä tarttui mukaan Kaira Housen alekorista. Kaksi muuta on itse tehtyjä. 









Violetti-musta tähtityyny ei hankalia ompelutekniikoita vaatinut, sillä sen sisään sujahtaa tyyny ilman vetoketjun tai napinläpien ähertämistä. Tässä (jo kauan sitten) luvattu ohje helppoon tyynyyn, joita vilahteli blogissani täällä ja täällä.
 

Mulla sisätyynynä oli 50 x 50 cm tyyny, ja mitat on sen mukaisesti.

Tarvitaan kahta kangasta, joista isompi 90 (lev.)  x 51 (kork.) cm.
Pienempi, eli sisäkangas oli kooltaan 47 (lev.) x 51 (kork.) Leveyksiähän voi tietty oman maun mukaan muutella.




Ompele taite molempien kankaiden lyhyille sivuille.




Asettele kankaat siten, että pienempi kangas tulee molemmilta puolilta 11 cm isomman kankaan sisään. 
Eli: taita molemmat kaksinkerroin siten, että taite tulee (kuten ylemmässä kuvassa)keskelle pitkää sivua. 

Ompelu täytyy tietty tehdä nurjalta oikeat puolet vastakkain, joten neulaa kappaleet siten, että pienempi kangas tulee nurjalla puolella isomman kankaan päälle (11 cm). (alakuva)


Ompele sauma, käännä oikeinpäin, silitä, VALMIS!





4 kommenttia:

  1. Hyvä idea tuo nappityyny kauluspaidasta! :D
    Kiitos vinkistä. Pitääpä alkaa vaatekaappeja tutkiin sillä silmällä.... ;)
    E-R

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta ku isännän paidat uuteen malliin! :)

      Poista
  2. Kauniita tyynyjä. Kotini kaipaisikin uusia tyynyja, joten kiitos ohjeesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tyynyjä ei oo koskaan liikaa. Niillä on niin helppo vaihdella kodin värimaailmaa.

      Poista