Lipasto

Sain äiditäni vanhan lipaston, joka on alunperin maanmittauskonttorin arkistosta. Massiivinen, umpipuinen,  kahdenkymmenen laatikon lipasto. En tiedä minkä värinen tämä on alunperin ollut, mutta nyt siinä oli vaalean kellertävä sävy. Yksi kesän projekteista olikin lipaston hiominen ja maalaaminen. Ei mikään ihan nopein juttu, eikä taaskaan mennyt kuin Strömsössä.

Hioin entisen maalin pois lähes puupinnalle. Kun urakka oli valmis, laatikot ja lipasto olivat tietysti hiontapölyssä, joten ajattelin tehokkasti ja nopeasti putsata pölyt puutarhaletkulla pois. VIRHE!!! 

Siitähän tämä vanha puukaluste riehaantui täysin, ja alkoi puskea keltaista nestettä pintaan. Pohjamaalasin Otexin tartuntapohjamaalilla, jonka periaatteessa pitäisi kyllä lopettaaä puun hikoilut. Tähän uskoen ja luottaen maalasin kalustemaalilla pari kerrosta,mutta keltainen edelleen puski läpi, kuten yllä olevasta kuvasta näkee. 

Otin viimein puhelun Tikkurilan maalilinjalle (kyllä, oikeasti!), ja sieltä sain hätääni neuvon laittaa pikimiten Otexia päälle. Sen tein, ja lopulta keltainen pysyi poissa. Sitten piti vielä pari kerrosta suihkia (onneksi oli maaliruisku!) kalustemaalia päälle.

 

Murut apuna

Lopputulos on kuitenkin hyvä, ja maalin sävykin onnistui. :) Laitoin toistaiseksi vielä vanhat vetimet paikalleen, mutta etsinnässä on nyt jotkut uudet, vähän vähemmän kiiltävät, esim sinkkiset. 

Lipasto tulee työhuoneeseen, joka on nyt saanut täysin uuden ilmeen. Siitä seuraavaksi! 

Tunnelmallista, sateista sunnuntaita teille!

Villahaalari merinovillakankaasta

No, niin. Nyt kun kesä kohta koittaa, valmistui viimein myös villahaalari. :D

Kauppojen villahaalaritarjonta oli syksyllä jotenkin niin surkea, että päätin (hullu!) tehdä haalarin itse. Ylipäätään villaisia haalareita ei tuntunut löytyvän yhtään mistään, ja ne jotka löytyivät, olivat liian paksuja ja jäykkiä, kalliita tai rumia. Välivaatemarkkinoilla fleece tuntui olevan hitti, mutta minä luotan aitoihin matskuihin enemmän kuin keinokuituun.

Niinpä en suostunut markkinoiden tarjontaan alistumaan, vaan tilasin Myllymuksuilta ihanan joustavaa, lämmintä, pehmeää ja kutittamatonta merinovillakangasta.
Jostain syystä ompelu-into vaan tyssäs. 

Ensinnäkään en löytänyt mistään kaavoja 110 cm haalarille, koska kaikki löytämäni villahaalarin kaavat olivat max 86 senttiselle. Myöskään jumpsuitin kaavoja ei sattunut silmään, vaikka luulin sellaisen löytyvän ihan suit sait  tuosta vaan.

Niimpä pikku riskillä lähdin arvokasta villakangasta leikkeleen. Suuntaa antavat kaavat piirtelin pojan jumpsuittia, ja liian pientä villahaalaria apuna käyttäen.
Ompelukaan ei ihan helppoa ollut, sillä käytössä kiva, joka-suuntaan-joustavuus, ei ole ompelijan kannalta mikään helpottavin ominaisuus.

Valmista kuitenkin tuli, ja mä oon niin leuhkana tästä, koska en todellakaan ole mikään huippu ompelija! Tää istuu muksulle just eikä melkein! Tarpeeksi väljä, jotta sisävaatteet mahtuvat kiristämättä alle. Sehän on lämmön kannalta just se pointti.

Kertoisinkohan, vai yrittäisinkö ylläpitää kulissia ihan onnistuneesta työstä. Ok, kerrotaan!

 Eli pieniltä kommelluksiltakaan ei vältytty, joten tästä lähtien kun leikkaan vaatteeseen aukkoa vetskarille, pidän huolta siitä, että saan tehdä sen ilman lapsia häiriötekijöitä. Oli nimittäin muutaman sentin matkalta vetskariaukkoa myös selkäpuolella haalaria!
Ohuesti saattoi harmittaa... mutta siististi paikattuna sitä tuskin huomaa... :)
Sitäpaitsi, eipähän ole kenelläkään samanlaista.
Juu-u. Ihan ite taas tein.

Saapa nähdä onko tälle enää tälle talvea käyttöä ollenkaan.  Mennäänkö tässä siis oikeasti jo kohti lämpöä,vai vieläkö talvi tekee come backin? Ilman villistä ollaan kuitenkin tähän saakka pärjätty, mutta mikäli pakkasen määrä on vakio, niin kohta tutistaan. 

Vielä kun sais inspistä, niin tekasisin kypärälakit, villapaidat ja housutki tästä.
Saattaapa kyllä olla että jää ens syksyyn... :)

 

Maailman rumin villasukka?

Ihan ite tein! Vuosi siihen meni ja tässä on tulos.

 Naurakaa vaan, ei haittaa. En aio lannistua.

Äitinikin nauroi katketakseen ja anoppi (The Superneuloja) yritti epätoivoisesti  selvittää, 

missä meni vikaan.
Miks tuo kantapää on tommonen pussukka?

Sukan neulominen alkoi jo viime syksynä, tökkäs kantapäähän, oli jäähyllä vuoden. 

Olen purkanut ja korjannut kantapäätä sata kertaa niin, että lankakin kohta hiutuu.

 Luovuin ajatuksesta nätistä sukasta, ja tyydyin tosiasiaan. 

Tämä on elämäni kolmas villasukka, ja kolmas sukka toden sanoo:

En vaan osaa.

No onhan tässä jotain kaunistakin, lanka. Ihanaa ja laadukasta. 

Ja mikä parasta, halvalla lankakaupan loppuunmyynnistä.

No okei. Ei tää ehkä maailman rumin oo. Voittaa kuitenkin sen mun ihka ensimmäisen tekeleen.
Ja jalassa tää on ihan ok, jos kotona pitää. Mut silti kantapäähän jää tuo kumma pussi.
Joten, vaikka toinen sukka on vielä aloittamattakin, aion saada senkin valmiiksi. 

Mutta ei nyt sovita mitään aikarajaa, jooko. :D

Leikkimökin sisustusta

Hupsistakeikkaa! Nyt tulee postaus jonka "löysin" tekstiluettelostani. Luonnoksena. 

Luulin tämä julkaisseeni, mutta oli näköjään jäänyt arkistoihin. 

No, eipä ole kuin kuukauden myöhässä. :) Eli otetaanpa aikamatka heinäkuulle.

Nyt alkaa meidän Sweet Willa-Lilla näyttää asumiskelpoiselta.

Jyskin pöytäliinasta ommella surautin verhot. Vanhasta verhosta puolestaan ompelin päällisen kuormalavasohvan patjaan. Parit tyynyt lisää, ja nyt siinä on mukava pikkuisten  köllötellä ja lueskella vaikka kirjaa. (Niin vissiin!:D Harvoin malttavat mitään kirjoja selata, vaikka iltasatuja luetaan senkin edestä.) 

Matto on vanha, Ikealta aikoinaan ostettu.

Mailegin kortista tein pikkuisen hiiritaulun seinää koristamaan.

Vihreä seinäpussukka on sekin itse tehty, tosin jo monta vuotta sitten.

Talolyhdyt esittelin jo aiemminkin.

Liitautaulu syntyi helposti liimaamalla valokuvakehykseen liitutaulutarraa.

Keittiöremonttia

Heipä hei!

Kesä on palannut, ja täällä ollaan otettu viimeisistä lomapäivistä kaikki ilo ja hyöty irti. Paljon liikuntaa, ulkoilua, hyvää ruokaa ja ihanaa olemista lasten kanssa.

Pikkuisen remontinpoikastakin olen tehnyt siellä täällä kotia. Ensimmäisenä (melkein) valmistui keittiön muutos. 

Keittiön seinältä poistettiin pieni vitriinikaappi, sekä hylly. Seinä maalattiin samalla harmaalla sävyllä kuin olohuoneen seinä tässä jokin aikaa sitten. Vitriinin ja hyllyn tilalle laitettiin kolme avohyllyä, joihin on pääsy vain niillä kaikkein kauneimmilla astioilla :) 

Tässä keittiöö ENNEN:

Jotta ei kuulostais liian helpolta, niin tunnustettakoon, ettei tämäkään ihan näin putkeen mennyt. Niin kuin ei koskaan. :D Kyllä tuli taas seinään porattua vähän ylimääräistäkin reikää. Hups keikkaa ja reipasta kiroilua. Ei oikein hyllynkannatin asetu paikoilleen! ("Perkeleen ikean vehkeet, aina sama homma näitten kanssa, ikinä enää ei osteta sieltä mitään!!!") Sitten pyydettiin apuun senioriremppaajaa, tuunattiin kannattimia helpommin asennettaviksi ja yritettiin uudestaan.

Vielä puuttuu verhotankoo, verhoo ja lamppua. Tosiaan, edellisen hyllyn pohjaan oli asennettu spotti, joka nykästiin irti sekin. Nyt siis uutta seinälamppua etsimään nuihin repsottaviin piuhanpäihin. Ikealla oli kyllä yks kiva... ;D Tai ehkäpä perhesovun nimissä katselen lamppua jostain muualta.

 

Haaveissa siintää vielä uusi taso, sekä alakaapin ovien vaihto yhtenäiseksi yläkaappien ovien kanssa. Mutta pikkuhiljaa... 

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/4020164/?claim=tsyzydp832h">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

Vessan halpa pikaremppa (joka venyy...)

Meillä on nyt tällainen vessa alakerrassa.

Ennen se näytti tältä:  

Tässä tämä halvalla toteutettu pikaremontti siis lyhykäisyydessään on.

Tämä urakka on kestänyt kaikenkaikkiaan jo useamman kuukauden,

 ja tulee edelleen jatkumaan, heh.

 Pikaremppa ei siis ollutkaan ihan pika, koska yllättäen kaikki ei mennyt ihan niin kuin piti. 

Tarina on tällainen:

Vessan väritys oli häirinnyt mua alusta asti niin kovasti, että jotain oli tehtävä ja äkkiä. Rahareikiä oli muitakin, joten päätin vähän vaan parannella värimaailmaa. 

WC:ssä on kiva harmaa lattia ja kivat isot valkoset laatat seinissä. Taso oli siisti, ihan perus. On myös ihan ok kaapit, hyväkuntoset rungot, tavalliset vetimet, ja valkonen väri on jees. Ja nuo punaset alakaapit. Ihan nätti punanen sävy. MUTTA! Mää inhoon punasta. Meillä ei oo ihan mitään punasta, paitsi jouluna ja silloin sitä on niin että riittää koko vuodeksi.

Kerran blogiseikkailullani törmäsin sattumalta sellaiseen asiaan, kuin dc fix. Sitä myy Bauhaus.

Nyt on tasot päällystetty tällä kyseisellä kontaktilla. Vaihtoehtoja oli vaikka kuinka paljon, eikä hintakaan kirpaissut, rulla tätä maksoin noin 5 euroa. Ja riitti kevyesti. Aika tarkkaa hommaa oli tuon laittaminen, mutta onnistui ihan hyvin. Tämähän ei kuitenkaan mikään ikuisesti kestävä ratkaisu ole, mutta kestää sen minkä kestää. Hyvin on tähänasti toiminut.

Valkoinen seinä maalattiin ihanalla vedenvihreällä/turkoosilla. Väri on sama, kuin edellisen postauksen saunajakkarassa. 

Seinälle olin suunnitellut yhtä ihanaa valkoista metallihyllykköä, 

joka on jo pitkään etsinyt paikkaansa useammastakin kodista. 

Jostain syystä hyllyn kiinnitys seinään menee aina ihan pieleen. 

Edellisessä kodissa seinä oli liian hapero, ja aikaan saatiin vain karmeat reiät. 

Tälläkin kertaa tuli reiät, mutta myös yläkerran  

vessasta meni sähköt!!! 

WTF!!  

No, hylly pois. Seinää piti aukasta ihan reilusti, 

että päästiin katsomaan sähköjohtojen tilanne. 

Olis kurjaa jos koko talo palaisi jonkun sähkövian takia. Kaikki oli kuitenkin kunnossa, pora oli kait vaan nirhassut johtoa ja oli tullut oikkari. Seinä kitattiin umpeen, mutta sen maalaminen tuli siis ajankohtaiseksi, jälleen. 

Arvatkaapa oliko mulla sitä maalia jäljellä? 

Eipä ollut. 

Arvatkaapa oliko mulla sitä maalin sävyä tallessa? 

Eipä ollut!

Onneks mulla on aika tarkka värisilmä, joten onnistuin kertaheitolla ostamaan samaa sävyä uudestaan. Ja taas pensseli heilumaan. 

Maalauksen aloitus vaan venyi, koska tuli kesä ja pihahommat jne...

eikä se maalauskaan kiinnostanut enää yhtään niin kuin silloin ekalla kerralla.

Hyllyä en seinään saanut, mutta jotain siihen piti keksiä ihan reikienkin peitoksi. Niimpä suhumaalasin vanhoja kehyksiä mattamustaksi, ja tulostin tällaiset tekstit. 

Tällaiset köyhän naisen Therese Sennerholtit.

Näistä tuli kyllä mun mielestä tosi kivat!

 

Sitten viimein pääsin niiden punaisten kaapinovien kimppuun. Päällystin ne valkoisella dc-fixillä. 

Se olikin yllättävän haastavaa, sillä tasavärisessä pikkuisetkit virheet näkyy. No, sain päällystettyä, mutta ei tämä vieläkään ihan putkeen mennyt. 

Olin vissiin ollut jotenkin liian innoissani, kun en ollut ajatellut, että dc-fixin valkoinen on eri sävyistä valkoista, kuin kaapinovien valkoinen. 

Sävyeroa on sen verran, että täytyy sittenkin repiä kontaktit irti ja mennä pitemmän kautta, eli hioa ja maalata. 

Se urakka saa luvan siirtyä myöhempään syksyyn, 

koska olen jo ihan kyllästynyt tähän vessan laittamiseen.

Tosin, melkein sain mitä halusin eli nyt vessan väritys on just (melkein) hyvä!

 

 

Tällainen tarina tämä. 

Tulipas järkyttävän pitkä postaus.

 Jaksoikohan kukaan lukea loppuun? :)

Keittiövaaka

Tiesittekö, että Zalandon verkkokaupassa myydään myös sisustusjuttuja! 

Ja tosi kivoja juttuja sitäpaitsi, huolimatta siitä että se mainos on ennätyksellisen ärsyttävä. 

Tosin nykysin mua vaan naurattaa se ukon naama ja huutaminen, 

koska kerran J ihmetteli kolmivuotiaan viattomuudella:

"Äiti, onko tuolla kakka tiukalla?"

Zalandosta löytyi jotain mitä oon pitkään etsinyt. 

Siispä hetkeäkään epäröimättä klikkasin ostoskoriin tämän keittiövaa'an. 

Musta tää on just NAMU!

Asiasta toiseen.

Mun rakkaudella istuttamille taimille on tullut kasvujumi. 

Nippa nappa nämä pienet sinnittelevät hengissä, mutta mitään edistymistä kasvussa ei ole näkynyt aikoihin. 

Pah, olkoot sitten! Ostin kaupasta ruukkuyrttejä, 

ja istutin ne vanhaan puulaatikkoon. 

Basilikaa, sitruunamelissaa ja rucolaa. 

 Nyt on rehevät puskat! 

Ainakin hetken.

Päivää paistatellen,

-K

Tilkkutäkki

Ihme ja kumma, sain sen valmiiksi! Mun ihka ensimmäisen tilkkutyön. 

Aloitin heti ihan tälleen pienesti ja kevyesti, täkkiä tekemällä.

 (Kuten myös mun toiseks eka virkkuutyö oli matto... Kai mullon vankka usko omiin kykyihini. Välillä mennään metsään, pehva edellä puuhun ja opitaan kantapään kautta.)

Tilkuista osa on uusia, punaruutuiset kirppisverhosta, siniset jotain äitiltä saatua ikivanhaa, valkoset mun vanhasta verhosta, ja farkkutähdet mun vanhoista farkuista. 

Apuna mulla oli ihan pätevät tilkkutyövälineet, mutta helpoin oli kuitenkin leikata ihan perinteisesti saksia ja viivotinta käyttäen.

 

Toisella puolella täkkiä on harmaa-valkonen tähtikangas. Välissä on ikivanha huopa, ja kankaat on tikkauksen sijaan kiinnitetty toisiinsa sieltä täältä pikkuisilla napeilla.

Niin, eihän siihen mennytkään kuin vuosi. :) 

Eniten aikaa meni tilkkujärjestyksen sumplimiseen. Ja koska täkissä on 70 palaa, en edes yrittänyt ommella sitä sillon kun lapset ovat kotona. 

Poikaviikarini tuntien tiedän, että siinä ois menny mulla vaan hermot. "Äiti mitä teet? Hei! mitä NÄMÄ on?!!" 

...Ja sitten lähtis.

Lapsettomia hetkiä ei paljoa oo ollut, mutta tässä tämä täkki viimein nyt komeilee. 

 Täkki on siis suunniteltu J:lle päiväpeitoksi, mut saa nyt toistaiseksi olla tässä yläkerran aulan sohvalla, jahka saan aikaseksi pidentää J:n sänkyä.

 Se kun ei ole mikään ihan simppeli juttu. 

Sänky kun on vanha, eikä siihen käy mitkään standardikokoset patjat ja petarit.

Tilkkuilu oli aika kivaa, mut senpä vaan sanon, 

että sitä iisimpää se on mitä tasakokosempia tilkut on. 

Jep. 

Sain vähän askarrella, kun hövelisti nips naps leikkelin vaan! :D

Sattuipa somasti

Tein ruokaa. Pikku-E oli auttamassa ja tiputti vahingossa kermapurkin jämät lattialle. 

Ennen en olekaan tahroista näin ihastunut, mutta tästä oli pakko ottaa ihan kuvakin, kun näytti niin söpöltä. :)

Ei mulla muuta, halusin vaan jakaa tän teidän kanssa. 

Ja toivottaa kuvan myötä sydämellisesti

 mukavaa päivän jatkoa!

iSäNpÄiVäJuHlAt

 

Onnea isät!

Meillä isänpäivään valmistauduttiin hyvissä ajoin askartelemalla, maalailemalla ja leipomalla, sillä tänä iltana meillä oli ilo saada kaikki papat, mummut ja siskot perheineen meille nauttimaan yhdessäolosta ja juhlimaan rakkaita isiä. Yhdeksän aikuista ja viisi lasta, oli meillä ääntä ja iloa! :)

En taas(kaan) jaksanut tarpeeksi odottaa suklaan jähmettymistä, joten kun lätkäsin tuon tuhdin lumiukon kakun päälle, niin yllättäen kuorrute levahti. No, ens kerraksi kerään malttia... Muutenki suklaakuorrutteen saaminen samettisen tasaiseksi on mulle mahdottomuus, joten jos jollain on antaa vinkkejä, niin kertokaa toki!

Kuorrutuksesta viis, tämä appelsiinisuklaakakku, jonka ohje löytyy täältä, on ehkä maailman paras! Yleensä en tee samaa leivonnaista montaa kertaa, mutta tää on ollu niin hitti, että tätä on tullu tehtyä jo monesti. Pohja itsessään on niin ihanan mutakakkumainen, pehmee ja suklainen, että sitä vois syödä sinällään. Ja valkosuklaa-appelsiinitäyte, NAM! Kakkuun tulee reilusti voita ja kolme levyä suklaata, joten ei sovi vyönkiristäjille! :)

 

 
Tein poikien kanssa isille ja papoille heijastimet huovasta ja heijastinkankaasta. Nyörit pyörittelimme J:n kanssa. "Pidä siitä narunpäästä nyt tiukasti kiinni!" -käsky unohtui muutaman kerran, mutta hauskaa oli. :)

 Pikku-E tarkkana liimaamassa

Ta Daa!

Maalaaminen oli hermoja raastavan sotkuista, mutta lapsista ihan huippua. Maalauksista askarreltiin lahjapussit haijastimille.

Onnea vielä kaikki isät ja papat! 

Haikein mielin muistelen rakasta Iso-Pappaa ja isää, jotka ovat tähtinä taivaalla. Tai J:n sanojen mukaan "Keijulassa". Keijut tai enkelit, whatever. :)  Ikävä on!

...ehkäpä palanen suklaakakkua helpottaisi... 

;)