sunnuntai 16. elokuuta 2015

Ihanasti pihalla

Elokuu. 
Kesä kääntyy kohta syksyyn. 
Piha on vehreä ja rehevä.


Pihalla ollaan fiilistelty aina kun vain mahdollista, 
vähistä lämpimistä on otettu ilo irti. 

Onneksi tämä kesä ei vielä tässä ollut. Lämmintä on luvassa, toisin kuin monella muulla minulla on vielä kesäloma edessäpäin!
Mitenkäs teillä,  joko alkaa olla ajatukset syksyn puolella? 

Tässä kuvia kesän varrelta. 

Liljat kukkivat vasta nyt.



 Tänä kesänä istutettu villiviini. Syysloistoa odotellessa...



Takaterassi ilta-auringon loisteessa.
 
 Ruukkuherneistä saatiin satoa. 
Pienten poikasten kätösin on nämä siemenistä kasvatettu. 


 Viime kesän betonityön tulos. Laventelit urheina sinnittelevät vielä.


Etukuisti

Tämän kesän kukkapenkki talon sivustalla. Halusin kukkapenkin pioneille. Kaikki muut kukkivat, paitsi pionit. Eivät raukat selvinneet alkukesästä. 


Vielä 11 tuntia töitä, ja sitten alkaa
KESÄLOMA!!!

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Makuuhuoneen valaisimet ja projekti päätökseen

Käykö teille koskaan niin, että jokin sisustus-, remontti-, tuunaus- tai DIY -projekti pyörii mielessä pitkään, mutta hommaa ei vain syystä tai toisesta saa käyntiin. Ja sitten kun sen viimein saa tulille, se on puolessa tunnissa tehty.

Mulla tällainen TO DO -listalla ikuisuuden venynyt homma oli sängyn maalaaminen. Makuuhuonettahan remontoitiin joskus vuosi sitten. Silloin seinät maalattiin ja tapetoitiin, ja laitettiin uudet yöpöydät. Makuuhuoneen väritys on nyt aika mustavalkoinen, ja kuultovalkoinen sängynrunko ei oikein enää sopinut sävyihin ja tyyliin. Tyyli on vieläkin vähän väärä, mihinkäs se siitä muuttuisi, mutta puhtaan valkoisella maalilla ilme kirkastui.

Tähän hommaan kului aikaa siis puoli tuntia, jos ei maalin kuivumiseen kuluvaa aikaa lasketa. Miksi ihmeessä sitten meni vuosi ennen kuin tartuin pensseliin. No, tää on taas tätä. Jotkut hommat vaan tulee aloitettua ennen kuin ehtii kunnolla edes ajatella. Ja toiset taas... 


Kerros pohjamaalia ja kerros Betolux Akvaa. Siinä se.

Ja ne valaisimet. Tähän asti makuuhuoneessa on luettu milloin minkäkin spotin valossa. Elloksen alesta löytyivät nämä Cosmos -valaisimet. Ja mikä parasta, -60% alella.


Nyt näyttäisi siltä, että makuuhuone on ainakin toistaiseksi valmis. Vai onko se ikinä...? Onko mikään ikinä? :D









torstai 9. heinäkuuta 2015

Sadepäivän ruokaa ja kiva löytö!

Taas sataa... Ilma on sentään lämmennyt, mutta silti sataa. Tällaisella ilmalla ruokahalu on helteistä toipunut (ikävä kyllä) entistä paremmaksi joten tänään laitettiin pastaa.

Jo pitkään on tehnyt mieli testata sitä kuuluisaa 
avokadopastaa
Onko se todella maineensa veroista?
Pelkästään raaka-aineet olivat niin kauniit, että eihän näistä voi huonoa saada millään. 



Ja kyllä! Hyvää oli! Jopa nirppanokkaiset mukulatkin nyökyttelivät kriittisiä päitään.



Jälkkäriksi vatkattiin iso annos marenkeja, jotka värjättiin punaisella elintarvikevärillä.





Päivän päätteeksi kipaisin vielä lähikauppaan, jossa nökötti tällainen kesäinen ihanuus! Tällä kulkivat ostokset kätevästi kotiin.




 Olkinen kesäkassi! 
Just omiaan rannalle, kesämenoihin, piknikille... 
Arvatkaa, mikä oli se lähikauppa! 
LIDL! 
Hurraa! -huuto saksalaiselle designille! :)

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Poikien synttärit

Minun pikkuiset poikaseni täyttivät jo 4 ja 6 vuotta. Juhlat onnistuivat hienosti ja lapset olivat tyytyväisiä juhliinsa. 

Pojat saivat itse päättää millaisen kakun haluavat. Aika lennokkaita suunnitelmia ja toiveita esitettiin pitkin kevättä, mutta viimehetkellä löytyi kakkuaihe, joka miellytti lapsia ja oli myös äidin toteuttamiskyvyn rajoissa. :) 

Karkkikakku
 

Täytteenä suklaakakkupohja, banaania, mansikkahilloa, sekä kinuskivaahtoa. Koristeina, mitäs muutakaan, kuin läjäpäin karkkia. 

Hetki ennen puhaltamista. Mitähän tämä 6 -vuotias toivoo? 

 


"Älkää laulako, mulla käy korviin".

 

Suolaisena tarjottavana oli 
rieskarullia liha- ja kasvisversioina. 




Hunajamelonin kuoreen pistelin hammastikkuvartaita. Silmät siilille piirsin ihan tussilla. Lapset olivat tästä ihan innoissaan, ja vartaat tehtiinkin yhdessä päivänsankareiden kanssa. 


Suolatikkuja, suolakaloja ja popcorneja, helppoa ja varmaa tarjottavaa lastenjuhliin.

Makeana tarjottavana oli lisäksi laku-sitruunajuustokakku. Tässä on siis kaksi juustokakkua päällekäin. Lakutäyte tehty Kick -karkkeja sulattamalla, ohje Kinuskikissalta. Sitruunajuustokakun ohje löytyi jostain netin syöverestiä. Hyvä makuyhdistelmä. 



Lisäksi tein Rocky Roadseja. Sulatettuun suklaaseen sekoittelin maissihiutaleita, rouhittuja suolapähkinöitä ja vaahtokarkkeja. Sitten vaan "taikina" laakeaan astiaan levyksi, ja jääkaappiin jähmettymään. Vaahtokarkkeja kannattaa jättää myös koristeiksi ja ripotella päälle kun suklaa on vielä sulaa. Lopuksi leikellään paloiksi. Nam! Helppoa ja nopeaa tämäkin.




Juhlien onnistumisen takana oli hyvä suunniitelu hyvissä ajoin. En myöskään ottanut stressiä juhlista, enkä väsyttänyt itseäni valmisteluilla. 

Koristelut tehtiin jo viikkoja aikaisemmin valmiiksi. Kakun päälle askartelin PARTY -viirinauhan, ja lasten kanssa tehtiin silkkipaperista keltainen ja musta PomPom kattoon roikkumaan. Ne taitavatkin siirtyä nyt lastenhuoneeseen.


tiistai 30. kesäkuuta 2015

Leikkimökkeilyä

Leikkimökkikin on nyt viimein saatu siivottua ja laitettua kesäkuntoon. Mökissä tuoksuu puhdas puu, ja raikkaat tekstiilit. Poissa ovat hämähäkinseitit ja pöly. Nyt täällä jo tarkeneekin jopa sadepäivinä lueskella Aku Ankkoja tai pelailla pelejä. 

Vaikka leikkimökissä ei varsinaisesti mitään kummosempaa tekemistä tai leikkikaluja olekaan, on se meidän pojille tärkeä oma paikka. Erityisen tarkkoja ollaan siitä, että jokainen riisuu kengät jalastaan kuistille, ja että oveen koputetaan ennen kuin tullaan sisälle. :) 






Leikkimökin sisustus on nyt (minun mielestä) vähän niin ja näin, kun sinne raahattiin mittasuhteiltaan ihan liian iso sänky. Sängylle ei ollut enää tilaa talossa, joten täällä se saa nyt toistaiseksi olla.





Kuvissa näkyy ihanasti ilta-auringon pehmeä valo, joka antaa hämyisän punertavan hohteen.
Jäisinköhän tänne nukkumaan?







maanantai 8. kesäkuuta 2015

Pipo päässä kesäsäässä

Hmp. Eipä lämpö helli, ei. 
Pipo näillä keleillä ei ole yhtään liikaa.

Pojat tarvitsivat uudet pipot, 
ja äitiä huvitti ommella. 

Syksyllä eskarilainen -Jeremias



Ei kiinnosta nyt -Elias. <3




"Hei, onko kaikki okei?"

Toivon tosiaan, että nämä pipot saadaan kohta unohtaa laatikkoon. 
Kesä! Tule jo!

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Lasten nukkumahuone

Jihuuuuu! Se on viimeinkin (melkein) valmis!!!




Lapsille rakennettiin nukkumasopet viistokattoisen huoneen matalaan päähän. Tarkoituksena oli saada pojille viihtyisät ja pesämäiset nukkumapaikat. Sellaiset, joissa veljesten on hauska  höpötellä iltaisin ja nähdä suloisia pienen pojan unia.




Tässä on nyt sitten sen lumivyöryn tulos, joka alkoi laminaatin maalaamisesta. Laminaatin maalausprojekti sinällään on vielä kesken, sillä myös loput yläkerrasta on maalattava. Samalla kotona täytyy myös asua, joten nyt mennään huone kerrallaan.

Suunnitelman johtoajatuksena oli saada lisää säilytystilaa. Sitä tulikin, kun pojille ostettiin IKEA:n Flaxa -sängyt, joissa on isot laatikot. Laatikot ovat kätevät jos ne saa myös auki, joten sen vuoksi nukkumasoppien reunat tehtiin oviksi. Pitkän tähtäimet ajatuksena on se, että jos jossain vaiheessa pojat halauavat eri huoneisiin nukkumaan, voi toisen sängyn paikalle pikku lisärempalla tehdä vaatekomeron. Näin saadaan vielä lisää säilytystilaa.

Nukkumahuoneen toiselle seinustalle on tarkoitus laittaa Jeremiakselle koulupöytä. Syksyllä alkaa kuitenkin vasta esikoulu, joten työpöydällä ei vielä kiire ole. Sen sijaan lapsenhommia varten pidetään tilaa leikkimiselle. :)

Huoneessa on maalattu lattian lisäksi listat, sekä seinät. Projekti vielä jatkuu, sillä tapettirullat odottavat seinään pääsyä.  Nukkumasoppeihin on etsinnässä myös hyllyt ja lamput, mutta mihinkään väliaikaisratkaisuihin ei nyt huvita tyytyä.

Yläkerrassa on myös maalattu ja järjestystä muutettu, mutta koko yläkerta on remontin jäljiltä vielä niin räjähdyksen vallassa, ettei kuvia kärsi julkaista.

Projekti oli aikamoinen ja vaati pitkää suunnittelua. Ehdottomasti se oli kuitenkin kaiken vaivan arvoinen, sillä lapset tykkäävät omista nukkumakolosistaan kovasti.

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Varaslähtö vappuun




Meillä juhlittiin vappua jo tänään. 
Tällaista tämä vuorotyöläisten elämä on... :)

Lapsia ei kyllä pieni varaslähtö haittaa pätkääkään, päinvastoin.

Hyvä munkkiresepti löytyi täältä  
(tosin appelsiininkuori jäi meillä pois). 
Hyviä olivat, voin suositella.

Remppa?
Se etenee välistä seinien maalauksella. 
Lämmin kiitos taas kokemuksistanne edelliseen postaukseen viitaten. Niiden avulla mielenrauha ja varmuus jälleen saavutettu, ja juu... jahkailu tosiaan lienee turhaa. Lattia näyttää tosi hyvältä, enkä malta odottaa että koko yläkerta saa valkean peitteen. :) Ihanaa!

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Laminaatin maalaus, päivä 2

Hip hei! 
Ihana oli lukea teidän tsemppiviestejä!!! 
Kiitos! :)

Otex tartuntapohjamaali on ottanut hyvin kiinni lattiaan, ja pahimmat kärytkin ovat hälvenneet. Varsinaiseen maalaukseen Betolux Akva vaikutti vertailujen jälkeen parhaalta vaihtoehdolta kestävyytensä puolesta.

Toisaalta. Rautakauppaan oli tullut myös jotain uusia tosi lupaavilta kuulostavia, V33 merkkisiä maaleja http://v33.fi/lattiamaali/ . Vaikuttivat kuvien perusteella hieman mattapintaisemmilta, kuin Betolux Akva. 
Ja matta olis kyllä ollut plussaa...

En  kuitenkaan uskaltanut tätä ostaa, koska 
A.) Tuote on niin uusi, ettei siitä tunnut olevan minkäänlaisia käyttökokemuksia 
B.) Olin laittanut jo Otexit pohjalle, ja tätä ei voi laittaa sen päälle.

Jos joltakulta löytyy käyttökokemusta V33:sta, niin olisi kiva kuulla. Vaikutti helpolta ja pitävältä maalilta. Ihmeaineelta suorastaan. :)

Nyt taas hiipii pieni epäilys mieleen... Help!
Onko puolikiiltävä Betolux Akva liian kiiltävä? 
Voiskohan muut huoneet maalata hieman himmeämmällä? 
V33, Empire? 
Kestääkö ne??

Toinen ongelma: Otin maalin valkoisena sävyttämättömänä. 
Onkohan tuo nyt sittenkin liian kirkkaan valkoinen. 
Pitäsiköhän tuohon sittenkin vetää päälle samaa kamaa mutta hiemna pehmeämmän valkoiseksi sävytettynä? 
Sopisi ehkä hieman paremmin ovien, ovilistojen sekä aulan portaikon kaiteiden valkoiseen sävyyn. (Jahka maalauksessani joskus pääseen aulaan asti etenemään.) 

Meneekö tää nyt taas jaaritteluksi?

Anyway! Tänään töiden jälkeen into pinkeenä syöksyin siis lattian kimppuun. Näissä kuvissa lattiassa siis Otex ja yksi kerros Betolux Akvaa. 
Hieman vielä kuultaa laminaatti läpi, mutta oi että näyttää jo freesiltä!

Mitä sanotte?