sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Villahaalari merinovillakankaasta

No, niin. Nyt kun kesä kohta koittaa, valmistui viimein myös villahaalari. :D

Kauppojen villahaalaritarjonta oli syksyllä jotenkin niin surkea, että päätin (hullu!) tehdä haalarin itse. Ylipäätään villaisia haalareita ei tuntunut löytyvän yhtään mistään, ja ne jotka löytyivät, olivat liian paksuja ja jäykkiä, kalliita tai rumia. Välivaatemarkkinoilla fleece tuntui olevan hitti, mutta minä luotan aitoihin matskuihin enemmän kuin keinokuituun.

Niinpä en suostunut markkinoiden tarjontaan alistumaan, vaan tilasin Myllymuksuilta ihanan joustavaa, lämmintä, pehmeää ja kutittamatonta merinovillakangasta.
Jostain syystä ompelu-into vaan tyssäs. 

Ensinnäkään en löytänyt mistään kaavoja 110 cm haalarille, koska kaikki löytämäni villahaalarin kaavat olivat max 86 senttiselle. Myöskään jumpsuitin kaavoja ei sattunut silmään, vaikka luulin sellaisen löytyvän ihan suit sait  tuosta vaan.





Niimpä pikku riskillä lähdin arvokasta villakangasta leikkeleen. Suuntaa antavat kaavat piirtelin pojan jumpsuittia, ja liian pientä villahaalaria apuna käyttäen.
Ompelukaan ei ihan helppoa ollut, sillä käytössä kiva, joka-suuntaan-joustavuus, ei ole ompelijan kannalta mikään helpottavin ominaisuus.





Valmista kuitenkin tuli, ja mä oon niin leuhkana tästä, koska en todellakaan ole mikään huippu ompelija! Tää istuu muksulle just eikä melkein! Tarpeeksi väljä, jotta sisävaatteet mahtuvat kiristämättä alle. Sehän on lämmön kannalta just se pointti.

Kertoisinkohan, vai yrittäisinkö ylläpitää kulissia ihan onnistuneesta työstä. Ok, kerrotaan!

 Eli pieniltä kommelluksiltakaan ei vältytty, joten tästä lähtien kun leikkaan vaatteeseen aukkoa vetskarille, pidän huolta siitä, että saan tehdä sen ilman lapsia häiriötekijöitä. Oli nimittäin muutaman sentin matkalta vetskariaukkoa myös selkäpuolella haalaria!
Ohuesti saattoi harmittaa... mutta siististi paikattuna sitä tuskin huomaa... :)
Sitäpaitsi, eipähän ole kenelläkään samanlaista.
Juu-u. Ihan ite taas tein.





Saapa nähdä onko tälle enää tälle talvea käyttöä ollenkaan.  Mennäänkö tässä siis oikeasti jo kohti lämpöä,vai vieläkö talvi tekee come backin? Ilman villistä ollaan kuitenkin tähän saakka pärjätty, mutta mikäli pakkasen määrä on vakio, niin kohta tutistaan. 

Vielä kun sais inspistä, niin tekasisin kypärälakit, villapaidat ja housutki tästä.
Saattaapa kyllä olla että jää ens syksyyn... :)

 

1 kommentti:

  1. Komia haalari ja voin kuvitella et on vaikeeta kangasta ommella! Villa puku menee vielä pitkään keväthaalarin alla. !!

    VastaaPoista