keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Vanhan arkun päivitys



Saatiin appivanhemmilta vanha arkku, joka oli tullut heille mökkikauppojen myötä. Arkun ikää ei kai tiedä kukaan, mutta aika vanhus tämä on. Mikä lie olikaan ihan alkuperäinen väri, mutta aikojen saatossa arkku oli maalattu punertavan ruskeaksi, joka ei meidän värimaailmaan sopinut sitten yhtään.




Kesälomalla sain viimein hiottua vanhat maalit pois. Melkoinen maalikertymä siinä olikin työstettävänä. Yritin etsiä vuosilukua, mutta turhaan. 
Arkkua oli myös pätevästi entisöity mm. kittimassalla ja jeesusteipillä.

Uuden maalin myötä arkusta tuli kaunis ja sisustukseen sopiva. Kulumat ja kolhut saavat siinä näkyä, en alkanut niitä millään tasoittelemaan, sillä vanhasta ei uudenveroista tarvitsekaan saada. Myös alkuperäiset, ilmeisesti käsin taotut metalliosat tulevat nyt paremmin esiin, ja pääsevät oikeuksiinsa.  







 Arvatkaapa oliko vähän pikkutarkkaa pipertämistä noiden kiekuroiden maalaaminen. Ajauduin loputtomaan korjauskierteeseen;  mustat lipsahdukset piti peittää valkoisella ja sitten tuli taas valkoisia lipsahduksia mustiin osiin jne...

Valmista tuli kuitenkin viimein.









Mitä sanotte? Kannattiko? :)



6 kommenttia:

  1. Kyllä! Todella hieno lopputulos!Hyvältä näyttää tuo mustan ja valkoisen kontrasti.

    VastaaPoista
  2. Kovan työn olet tehnyt, lopputulos on upea eli kyllä kannatti :) Ja arkku sopii hienosti tuonne vaalean valoisaan olohuoneeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt se näyttää jo siltä kuin oid aina ollut tuossa! :)

      Poista
  3. Kyllä tosiaankin kannatti. Tuli tosi ihana.
    E-R

    VastaaPoista