lauantai 30. marraskuuta 2013

Joulusukkakalenteri

Huomenna alkaa joulukuu, ihanaa! 
Sopivasti maa on peittynyt lumeen ja ulkona kipristelee pakkanen.

Meillä on joka vuosi ollut itsetehty kalenteri, 
johon tonttu käy yön aikana laittamassa pikkuruisen tuliaisen.

Viime vuonna mentiin vielä yhteisellä kalenterilla, yksivuotias ei omaa osannut kaivata. 
Nyt kun Pikku-E on jo 2,5 vuotias, halusin tehdä molemmille omat. 
No ok, myönnetään. Halusin tehdä kalenterin. Lapset varmaan olisivat ihan tyytyväisiä olleet yhteiseenkin... :)

No mutta tässä se nyt on. 
24 harmaata sukkaa numeroineen. 







Tätä oli hauska tehdä. Innoituksen sain Tildan talossa -kirjasta. Numerot olen joskus ostanut Tiimarista, harmaa kangas on vanhaa verhoa. Valkoset tähdet pellavaa.





 Yläkerran aula on jo saanut hieman jouluista ilmettä.





Vanha joulukalenteri sai paikan lasten leikkihuoneesta. 







Saapa nähdä, kummasta tulee suositumpi. Itse ainakin kallistun sukkakalenterin puolelle, vaikka porokalenteri olikin sata kertaa työläämpi.

Voi, miten odotankaan huomisaamua, kun näen lasteni innostuneet ilmeet. 
Kyllä, tonttu on käynyt tuomassa pienen yllätyksen! 
Nyt tuntuu jo joululta.

4 kommenttia:

  1. Voi ku ihana joulusukkakalenteri!! On sulla riittänyt tuossa ommeltavaa :) Mukavaa joulun odotusta teille! <3

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana kalenteri!!! Ton idean nappaan,kun vaan oppisi ompeleen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli helppo tehdä. Suoraa ommelta jos osaa ommella,niin siinä se on. :)

      Poista