tiistai 7. heinäkuuta 2015

Poikien synttärit

Minun pikkuiset poikaseni täyttivät jo 4 ja 6 vuotta. Juhlat onnistuivat hienosti ja lapset olivat tyytyväisiä juhliinsa. 

Pojat saivat itse päättää millaisen kakun haluavat. Aika lennokkaita suunnitelmia ja toiveita esitettiin pitkin kevättä, mutta viimehetkellä löytyi kakkuaihe, joka miellytti lapsia ja oli myös äidin toteuttamiskyvyn rajoissa. :) 

Karkkikakku
 

Täytteenä suklaakakkupohja, banaania, mansikkahilloa, sekä kinuskivaahtoa. Koristeina, mitäs muutakaan, kuin läjäpäin karkkia. 

Hetki ennen puhaltamista. Mitähän tämä 6 -vuotias toivoo? 

 


"Älkää laulako, mulla käy korviin".

 

Suolaisena tarjottavana oli 
rieskarullia liha- ja kasvisversioina. 




Hunajamelonin kuoreen pistelin hammastikkuvartaita. Silmät siilille piirsin ihan tussilla. Lapset olivat tästä ihan innoissaan, ja vartaat tehtiinkin yhdessä päivänsankareiden kanssa. 


Suolatikkuja, suolakaloja ja popcorneja, helppoa ja varmaa tarjottavaa lastenjuhliin.

Makeana tarjottavana oli lisäksi laku-sitruunajuustokakku. Tässä on siis kaksi juustokakkua päällekäin. Lakutäyte tehty Kick -karkkeja sulattamalla, ohje Kinuskikissalta. Sitruunajuustokakun ohje löytyi jostain netin syöverestiä. Hyvä makuyhdistelmä. 



Lisäksi tein Rocky Roadseja. Sulatettuun suklaaseen sekoittelin maissihiutaleita, rouhittuja suolapähkinöitä ja vaahtokarkkeja. Sitten vaan "taikina" laakeaan astiaan levyksi, ja jääkaappiin jähmettymään. Vaahtokarkkeja kannattaa jättää myös koristeiksi ja ripotella päälle kun suklaa on vielä sulaa. Lopuksi leikellään paloiksi. Nam! Helppoa ja nopeaa tämäkin.




Juhlien onnistumisen takana oli hyvä suunniitelu hyvissä ajoin. En myöskään ottanut stressiä juhlista, enkä väsyttänyt itseäni valmisteluilla. 

Koristelut tehtiin jo viikkoja aikaisemmin valmiiksi. Kakun päälle askartelin PARTY -viirinauhan, ja lasten kanssa tehtiin silkkipaperista keltainen ja musta PomPom kattoon roikkumaan. Ne taitavatkin siirtyä nyt lastenhuoneeseen.


4 kommenttia: