tiistai 8. lokakuuta 2013

Leikkikauppa kauppaleikkiin

Muistattekos, kun keväällä esittelin vanhan hoitopöydän uutta elämää istutuspöytänä? No, plääh, istutuspöytä oli meillä täysin turha värkki, sillä yhtäkään rehua en sen äärellä istutellut. Lähinnä siihen vaan kerääntyi kaikenlaista roinaa. Niimpä tämä ikean hoitopöytä sai jälleen uuden tehtävän hoitaakseen. Siitä tuunattiin lapsille leikkikauppa!





Hoitopöydän jalat lyhennettiin ja katoksen runko tuli jämälaudoista. Sitten vielä valkoista maalia päälle. Tukevasta puuvillasta ompelin katoksen, jonka pingotin katoksen päälle kiinnittämällä sen nupinauloilla.

Leikkiruokia ollaan poikien kanssa ommeltu pitkin syksyä. Tilda -kirjoista löytyi valmiina kaavat omenoille, jäätelöille ja mansikoille.



Tukkirekan tukit toimivat välillä omassa roolissaan, ja välillä niitä kaupataan suklaatikkuina. Kaupan päälle ostaja saa usein karamellin, (jonka sisällä ikävä kyllä on massapallo).



 Myös Choco -pelin nappulat on laitettu myyntiin.



Kauppa- ja kotileikit perinteisesti mielletään tyttöjen leikeiksi, ja mietinkin, onkohan tälle meillä ollenkaan käyttöä. Kaupan yhteyteen suunnittelin nimittäin myös kotileikkipaikkaa, jonka teko toistaiseksi odottelee sitä aikaa, kun on aikaa. ;)

Niin poikamaisia koltiasia kuin meidän pojat ovatkin,
kauppaa käydään ahkerasti ja kassakone kilisee! Vanhaa Film Townin korttia höylätään "pankin puolelta". Monesti on naurussa pitelemistä, kun pieniä kaupustelijoita kuuntelee. Vaikka pienillä pojilla roolit ja muut kaupankäynnin "säännöt" menevätkin miten sattuu, joka kertaa sanotaan kuitenkin jämäkästi "Päivää!", "Kiitos!" ja "Näkemiin!".


7 kommenttia:

  1. Vau, aivan ihana kauppaleikki ja mitä herkkuja onkaan kaupan! <3 Mainio idea tuunata istutuspöydästä noin hieno leikkikauppa! :)

    VastaaPoista
  2. Onpas ihana! Kiitos vinkistä, pitänee lapsenlapselle ukin tuollaista alkaa tekemään, kun kauppaleikkejä leikitään melkein joka päivä.
    -päivi-

    VastaaPoista
  3. Vau mikä idea, ja tollaisen pöydän voisi ostaa ihan tuunatakseen moisen! Synttäreillä voi sitten käyttää oikeassa käytössä :D Ihana!

    VastaaPoista
  4. Onpa hieno! Mahtava tuunaus!
    E-R

    VastaaPoista
  5. Iiik, kommenttisi myötä huomasin ettei blogisi ollutkaan lukulistallani (olen sen mielestäni laittanut jo kauan sitten). Nyt korjasin asian ja toivottavasti tällä kertaa onnisti. :) Piti tulla nyt kurkkaan kattos tätä tein asuntoo, kun oli tuolla puhetta. Hih. Hyvältä näyttää.

    Sitten täytyy sanoa toi hoitopöydästä tehty pikku kiska on ollut itellä jo suunnitteilla kauan (hoitopöytä tosin puuttuu vielä). Kiitos kun ootte sen ny tehny nii nään ettei mun idea ollukkaa nii hullu ku ajattelin. Huippu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit kurkkimaan, tervetuloa lukijaksi!!! :) Ei muuta kuin hoitopöytää ostamaan! Hyvällä tsäkällä löytää käytetyn vieläki halvemmalla, vaikka ei tämä pöytä ikealla hinnan kiroissa ollut muutenkaan (jotain 25e).

      Poista
  6. Kiitos ihanista kommenteista! Niistä tulee aina niin hyvälle tuulelle, ja saa intoa bloggaukseen! <3

    VastaaPoista